Viisi lauantaiaamupäivän hetkeä:
Noora, Helsinki
Hidas aamu, hento krapula, kaksi rakasta ja minä. Pilvipeite repeilee.
Susa, Helsinki
Harvoista rutiineista pidän kiinni niin kuin lauantaiaamuista.
Lauantaiaamuille ei sovita menoja, silloin nukutaan pitkään, herätään aina ilman herätyskelloa. Herään yleensä ennen kumppaniani, mutta harvemmin nousen ylös sängystä. Makaan hänen selässään kiinni silitellen ja käytän ne hiljaiset omat aamuhetkeni lukemalla himmennetyltä puhelimen näytöltä e-kirjoja. Tänä aamuna luin Silvia Hosseinin toista esseekokoelmaa Tie, totuus ja kuolema.
Kun ollaan molemmat lopulta herätty, keitetään yhdet kupit kahvia saadaksemme silmät varmasti auki ja sitten alkaa lauantain ehdoton lempiosani: tuoreen leivän hakeminen. Rakastan kävellä lähileipomoon valitsemaan leipää ja sitä tunnetta, kun kävelee rahiseva, vielä lämmin leipäpussi kädessään takaisin kotiin. Siinä on jotain sellaista tunnetta, jota muistan lapsena ajatelleeni, että tätä juuri, tätä tahdon aikuisen minun elämän olevan.
Tänä aamuna ilmassa tuoksui räntä, jota alkoi sataa heti, kun oltiin päästy takaisin sisään.
Seuraava pannullinen kahvia, sen valmistuessa kokkaan aamiaisbravuurini tofuscramblen. Täydelliseen scrambleen tulee paljon pikkutomaatteja, pinaattia ja ihan hitunen kaurakermaa. Se saa kypsyä hellalla matalalla lämmöllä pitkään, ja nautitaan sitten sen rapeakuorisen, vielä hieman lämpöisen leivän ja tuoreen kahvin kanssa tv-sarjaa katsellen. Tämän aamun sarjavalinta oli Foodie Love.
Ikkunan takana satoi vettä, räntää, lunta, oli sitten satamatta ja aurinko paistoi, paistoi ja satoi uudelleen taas. Tuuli helisytti ikkunalaseja ja lopulta hiljeni. Pyysin kumppaniani leikkaamaan toisen palan leipää vaikka olin aivan täynnä, eikä mihinkään ollut kiire.
Roosa, Tampere
Syön aamiaista ja luen lahjatilauksena tullutta paperihesaria. Hetki sitten olen tullut aamulenkiltä aamu-unisemman koiramme, Sipsin, kanssa. Lenkillä oli muutama kiva kohtaaminen; tapasimme mm. söpön vanhuksen, joka sanoi tulevansa vihaiseksi, jos ei näe kävelynsä aikana yhtään koiraa sekä yli 13-vuotiaan, puolikuuron minimäyräkoiran, jota luulin pennuksi. Päivän agendalla on ainakin hakea uudet silmälasit optikolta, edellisillä onkin menty jo yli viisi vuotta. Nyt kuitenkin istun vielä hetken tässä ja juon kahvini loppuun.
Sara, Turku
Pling! Mikrotettu eineskeitto työpaikkani takahuoneessa pahvilaatikoiden keskellä nautittuna.
Julia, Turku
Kerkesin juuri kauppareissulta sisälle, kun alkoi sataa lunta, sellaista ihan oikeaa, leijailevaa lunta.
Kertoo ehkä jotain tästä ajasta, että ruokakauppareissuista on tullut yksi viikkoni kohokohdista. Tänään kävin oudosti kaupassa lauantaiaamupäivällä. Yleensä tässä kohtaa lauantaita minäkin joko makoilen sängyssä tai juon päivän ännännettä kahvikupillista.
Ystäväni ajoi viime vuonna ajokortin ja hankki auton, jotta tulisi oikeasti ajaneeksi ja harjoitelleeksi. Alkuun häntä jännitti hirveästi ajaa yksin, ja lähdin usein ajelulle henkiseksi tueksi. Paljon muuta apua minusta ei sitten olekaan, koska itselläni ei ole korttia. Meille sitten muodostui perinteeksi, että käymme kerran viikossa yhdessä kaupassa. Meidän taloudessa ei ole autoa, joten säännöllisesti isoon kauppaan pääseminen ja isojen ostosten kerralla tekeminen on todellista luksusta.
Yhteiset kauppareissut ovat hirveän käytännöllinen ja tehokas tapa tavata ystävää vähintään kerran viikossa. Yhteisen ajan lisäksi parasta kauppareissuissamme on kiireettömyys, meille yhteiseksi muodostuneet systeemit ja rutiinit. Tiedämme jo aika tarkkaan, missä hyllyvälissä kumpikin käy ja mitkä tuotteet päätyvät kärryyn lähes joka viikko. Vähän meillä on vielä hakemista kiertämisjärjestyksen kanssa, mutta kehitymme jatkuvasti. Kumpikin meistä on huomannut, että kumppaniemme kanssa kauppareissut ovat jotenkin kireitä ja kiireisiä, ja sovimme, että kumppaneita ei meidän kauppareissuille oteta mukaan.
Tällä kertaa ostoskärryssä ilahdutti Suomessa kasvatettu, kolmen euron sirovuoripalmu, alennettu luomukynsilakanpoistoaine ja retiisit. Ruokakasseja purkaessani soi Fleetwood Mac.