18.16

Viisi syyslauantain hetkeä:

Susa, Helsinki

Miten käytän vapaa-aikani nykyään: arkisin teen töitä, kirjoitan ja luen, viikonloppuisin ensin kuuntelen luentoja kirjoittamisesta ja sitten kirjoitan lisää. Kirjoitan muistivihkoon, puhelimen muistiinpanoihin ja satunnaisiin dokumentteihin, joiden kaikkien nimi on ”nimetön”.

Vähän ennen tätä iltakuuden hetkeä saan eräältä koulun opettajista palautetta tekstistäni. Tämä on toinen palautekertani ja jännitän aivan yhtä paljon kuin ensimmäiselläkin kertaa mutta kaikki menee hyvin. On niin outoa näyttää tekstejään kenellekään, kun ei koskaan aiemmin ole sitä tehnyt, ja on outoa miten paljon kirjoittamieni rivien välistä voi lukeakaan, mitä kaikkea siellä on näkyvillä, tarkoitettua ja tarkoittamatonta. Olen todella paljaana ja ihan oikealla paikalla, juuri nyt.

Julia, Ylöjärvi

Ollaan meidän perheen mökillä aitanrakennustalkoissa. Tänään on lapioitu 15 tonnia hiekkaa ja huomenna nousee ensimmäiset hirsiseinät. Tiedän jo valmiiksi, että tämän viikonlopun jälkeen tulee väsyttämään niin kehoa kuin mieltäkin. Ensi viikosta on etsittävä lepohetkiä. Onneksi pääsee myös järveen. Vesi on seitsemänasteista.

Pullonavaaja ja lasi: fammulta

Sara, Turku

”Äiti kato, mä teen hajuvettä!” Pienet, pulleat sormet nyppivät kuivatun harsokukan kukintoja ja pudottelevat niitä vesilasiin. Sain kolmen vesilasin setin kun isäni äiti, fammu, muutti omakotitalosta palvelutaloon joitain vuosia sitten. Hän nukkui pois viime vuonna, laseistakin on jäljellä enää vain yksi. Fammun keittiössä tuoksui vihreältä Fairylta ja puisten kaapistojen ovissa oli messinkiset vetimet. Keväällä tatuoin käsivarteni sisäsyrjään tekstin ”moin moin”, niin fammu sanoi aina tullessa ja lähtiessä ja halasi taputtamalla hieman liian voimallisesti selkään, niin kuin vanhoilla ihmisillä aika usein on tapana.
”Kiva, otatko leikkeihin mieluummin vaikka tämän muumimukin?” (Inhoan vähän muumimukeja).

Roosa, Tampere

Niin kauan kuin muistan, olemme sisarusteni kanssa saaneet mummilta joululahjaksi sekalaisen setin raaputusarpoja. Useimmiten niissä ei tietenkään ole voittoja, mutta viime jouluna voitin yhteensä 10 euroa. Nyt, noin yhdeksän kuukautta myöhemmin, muistin jopa käydä lunastamassa tuon voittosumman. Samalla valmistauduin lauantain leffailtaa varten ostamalla irtokarkkeja (mahdollisimman paljon kirpeää ja salmiakkia) ja tarjousleipää pakastimeen. Rakkautta ja anarkiaa -elokuvafestivaaleista pääsee nykyään nauttimaan myös ilman, että matkustaa Helsinkiin asti, kun osan elokuvista näkee verkkonäytöksinä. Maksoin katseluoikeudesta elokuvaan Bliss, joka kertoo kahden seksityöntekijän välisestä romanssista Berliinissä.

Noora, Helsinki

En ole halunnut katsoa itseäni pitkään aikaan. Tai ehkä tarkoitan sillä sitä, etten ole halunnut nähdä itseäni. 

Olen näyttänyt samalta vuosia. Mustat hiukset, pitkät, lyhyemmät, hartioille ulottuvat, kuinka vain, olennaisinta on, että olen voinut katsoa peiliin todella rekisteröimättä sitä, kuka siellä seisoo minun edessäni. 

Kasvatin hiuksiani koko kesän, pidin niitä nutturalla ja tarkkailin kaikessa hiljaisuudessa muuttuvaa osaa itsestäni, joka oli määritellyt minua vuosia. Sellaista näennäisen pientä, mutta kaikessa merkityksettömyydessään hyvin merkittävää osaa, jonka taakse olin voinut piiloutua, johon turvautua, jonka ansiosta olla katsomatta.

Perjantaina kävelin painajaisten täyteisen yön jälkeen kampaamon ovista sisään. Kun istuin penkkiin, pelko katosi.

En voi elää vihaten ja vältellen itseäni. Siksi, nyt, olen päättänyt katsoa. Nähdä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *