Viisi kertaa kello 20.21 vuoden 2021 viimeisenä päivänä.
Julia, Turku
Enemmän kuin vuoden vaihtumista juhlimme tänään ystävän maisteriksi valmistumista. En osaa vielä ajatella tai sanoa mitään vuoden päättymisestä ja uuden alkamisesta. Tiedän kuitenkin, että ensi vuodelle toivon enemmän juhlia.
Roosa, Tampere
Koirien (tai käytännössä ilotulitteiden) myötä olen luopunut ajatuksesta, että vuodenvaihdetta tulisi juhlia jotenkin erityisesti tai erityisen railakkaasti. Tai oikeastaan olen saanut vapautuksen stressaavasta ”pakkojuhlinnasta”, mikä on oikein hyvä juttu. Vaikka meidän koirat eivät (toistaiseksi, onneksi) paukahduksia kovasti säikykään, en halua ottaa turhia riskejä ja kaikki päivän lenkit uudenvuoden aattona tehdään ennen kello kuutta illalla (raketteja saa ampua klo 18 eteenpäin, vaikka mielestäni ei kyllä tarvitsisi ammuskella laisinkaan). Kuuden jälkeen pysytellään visusti sisätiloissa verhot kiinni. Olen ottanut uudeksi vuodenvaihteen tavaksi katsoa koko illan jotain sarjaa; tällä kertaa katsoin Vigiliä, join proseccoa ja söin vegaanista oreo-juustokakkua. Vigilissä selvitetään murhaa sukellusveneessä mutta syy, miksi halusin sarjan katsoa, oli tietenkin kahden naishahmon välinen romanssi. Sarja (jonka voi katsoa Yle Areenasta) oli erinomainen yhden illan katsottava ja se oli juuri sopivan jännittävä (ei liian), plussaa söpöstä skottiaksentista.
Sara, Turku
Uusivuosi ja vappu ovat pahimmat.
Joitain vuosia sitten vietin vuodenvaihteen yksiössäni taju kankaalla unilääkkeistä. Varsinainen akuutti tarve lääkkeille oli ollut kuukausia aikaisemmin, mutta olin säästänyt pari nappia pahan päivän varalle. Ja paha päivä tuli, uudenvuodenaatto. Kaksitoista tuntia myöhemmin heräsin pää tokkuraisena ja keho edelleen velttona mutta tyytyväisenä, että olin saanut viettää vuoden vaihteen autuaassa tietämättömässä tilassa.
Tänä (tai siis viime?) vuonna söimme perheen kanssa tortilloja, ja lapsi sai valvoa hiukan pidempään (yhdeksään). Vuosien takainen yksinäisyyden tuska ei ole enää juurikaan läsnä, mutta edelleen toistan tiettyjä kaavoja: valitsen reitit niin, että törmään mahdollisimman vähän vastaantulijoihin, suljen silmäni ja korvani iloisilta juhlijoilta, joiden upeasti meikatut silmät tuikkivat ja kädessä on kilisevä muovikassi. Verhot kiinni, koko ilta kotona, mahdollisimman tavallinen arki-ilta, nukkumaan aikaisin ja aamulla voi vaivihkaa aloittaa uuden vuoden ilman siirtymäriittejä.
Noora, Helsinki
2021. Valtavasti sanottavaa, ei voimia sanoittaa.
Tove Janssonin motto oli tee töitä ja rakasta. Töitä tein liikaa, loppuunpalamiseen saakka. Rakastin niin paljon, että se alkoi ulottua myös itseeni.
2022. Tärkein tehtävä: kunnioittaa ja kuunnella tasapainoani tarkemmin kuin koskaan.
Susa, Helsinki
Ihana vuosi loppuu niin surullisesti, että luulen henkisen kivun aiheuttamaa fyysistä pahaa oloa koronaksi. Kaikki testit näyttävät negatiivista. Olen yksin kotona vuodenvaihteen yön, kaadan lasiin lehtikuohua, luen sängyssä kolmea eri romaania, vaihdan yhdestä toiseen aina kun edellisen teemassa on jotain liian lähelle osuvaa. Puolenyön aikaan ilotulitteiden äänet alkavat. Ne eivät näy ikkunasta, mutta saan videon juhlista, joissa onnelliset humalaiset ihmiset ovat sytyttäneet tähtisädetikut, laskevat sekunteja huutaen ja taivas kirkastuu eri valoista. En ole surullinen, vain unen tarpeessa, ajattelen.