Viisi kesäkuun ensimmäisen hetkeä:
Julia, Turku
On menossa kouluvuoden viimeinen viikko eli minulle viimeinen työviikko ennen lomaa (työttömyyttä). Olo on ollut viime päivinä todella malttamaton ja levoton. Luonto luo uutta elämää hirveää vauhtia joka suunnasta ja minä haluaisin pysyä mukana kaikilla aisteilla, tulla itsekin uudelleen luoduksi. En kuitenkaan mitenkään pysy perässä, kaikki huimaa ja pökerryttää. Ja kuka muka voi nukkua tähän vuodenaikaan! On huutava vääryys joutua menemään ennen aurinkoa nukkumaan, kun maailma on enemmän hereillä kuin koskaan.
Susa, Helsinki
11 tunnin työpäivä. Alakerran pizzeria on jo ehtinyt sulkea, joten juoksen hakemaan Wolt-tilauksen Fafasista kadun toiselta puolelta. Ennen lähtöä kiukuttelen nälkäisenä ja väsyneenä kumppanilleni. Yhtä kiukkuisena jätän ravintolasta huonon arvion. Kaduttaa myöhemmin, molemmat. Naapuripihan puu heittää valot kauniiksi varjoiksi pitkin keittiötä. Ruoan jälkeen kaikki on taas ihan hyvin.
Sara, Turku
Yllättävä kulu voi tarkoittaa pienituloiselle vaikkapa tätä: juosta hetkeä ennen sulkemisaikaa R-kioskille, jotta kirppis-appin kautta myydyt tavarat päätyvät mahdollisimman pian ostajalle ja rahat omalle tilille. Sitä, että todella tarvitsee ne hiton kaksikymmentäkaksi euroa.
Roosa, Tampere
Olen viettänyt lähes kaikki viime viikkojen ei-sateiset päivät palstalla kääntäen maata ja peraten siitä monivuotisten rikkakasvien juuria pois. Kaikki pitäisi saada maahan kasvamaan ennen juhannusta. Tänään saatiin ystävien palstalta omalle palstalle kasvamaan minttua, mansikkaa, unikkoja sekä kultapalloja. Päivän pääagenda oli kaalimaa, puolet parsakaalia ja puolet lehtikaalia. Keskellä mikäs muukaan, kuin oliivipuu. Huomenna istutan kaalien väliin samettikukkia pitämään tuholaiset loitolla.
Matkalla palstalle hain Tokmannilta puutarhakäsineiden lisäksi hedelmätoffeeta ja lakritsia antamaan puhtia hommiin. Myöhemmin haettiin lähimarketista myös pari palstakaljaa, sillä jos Julialla on siivouskaljat, niin palstahommissa on hyvä olla myöskin puuhakalja.
Noora, Helsinki
Tätä kuvaa oli vaikea ottaa. Olin juossut hitaat, pitkäkestoiset 11,5 kilometriä ympäri Helsinkiä (harjoittelen tänäkin kesänä puolimaratonia kohti) ja olin niin uupunut lenkistä & töistä & yllättävän kesän ahmimisesta, että pystyin hädin tuskin kannattelemaan lasia ottaakseni siitä kuvan.
Hyvä että kuitenkin tein sen. Kuvaan jäi jotain, jonka tahdon muistaa.
Lasissa on gin & tonic. Vuosiin en pitänyt siitä, se osui väärin makunystyihin, ei sopinut suuhuni, mutta sitten tapasin hänet (jonka lasista sitä maistoin uudelleen, kuin vielä kerran) ja jokin oli toisin. Kuin olisin herännyt. Kuin olisin koko elämäni ollut vailla jotain, jonka olemassaolosta tiesin, mutta jonka kuvittelin olevan aivan muita kuin minua varten.