30

Täytin lauantaina 30 vuotta ja olen siitä todella onnellinen. Olen oikeastaan tuntenut itseni kolmekymppiseksi jo pari vuotta, joten uuden ikävuosikymmenen aloittamiseen ei liity minkäänlaista kriisiä tai järkytystä. Tuntuu ennemminkin, että jokin loksahti kohdalleen ja asiat on juuri kuten kuuluu.

Kymmenen vuotta sitten ajattelin, että 30-vuotiaana minulla olisi varmasti vähintään yksi lapsi, todennäköisesti kaksi. Ei välttämättä omistusasuntoa tai unelmatyöpaikkaa, mutta ainakin se yksi lapsi. Millä muullakaan sitä kolmekymppisenä itseään viihdyttäisi? En osannut kuvitella, että olisin lapsettomaan aikuiselämään tyytyväinen vielä niin pitkään. Nyt olen 30-vuotias, eikä minulla ole lapsia, omistusasuntoa tai unelmatyöpaikkaa. Sen sijaan minulla on itseni tuntuinen elämä, turvallinen, kohta kymmenenvuotias parisuhde ja ihania ihmisiä ympärilläni, rakas vuokrakoti ja kolmevuotinen sopimus työssä, josta pidän. Olen 30-vuotias, ja se on juuri hyvä niin.

Siitä on varmaan kolmisen vuotta, kun huomasin kalenterista, että 30-vuotissyntymäpäiväni osuu lauantaille. Päätin silloin, että järjestän isot juhlat joko Jyväskylässä vanhempieni omakotitalossa ja takapihalla, jossa äidin pionit kukkivat juuri sopivasti, tai jos olen yllättäen rahoissani, vuokraan Turusta jonkun juhlatilan, josta pääsee saunaan ja yöuinnille. Päälleni suunnittelin jonkun ihanan romanttisen kukkamekon ja päähäni kukkaseppeleen.

Sitten tuli korona. Kaikki peruttiin ja me sulkeuduimme koteihimme, juhlimme syntymäpäiviä ja valmistujaisia ruutujen välityksellä ja toistemme lasien sijaan kilistelimme lasejamme puhelimien ja läppäreiden kameroita vasten. Syntymäpäiväjuhlien suunnittelu tuntui täysin epärealisiselta, mutta heinäkuu oli kuitenkin vielä todella kaukana ja pakkohan tän on olla siihen mennessä ohi, eikö niin?

Maaliskuun lopulla eli pahimman korona-ahdistuksen ja -epävarmuuden keskellä loin Facebook-tapahtuman, johon kirjoitin: Lähes kaikki on nyt epävarmaa, mutta se on varmaa, että täytän 30 lauantaina 11. heinäkuuta ja haluan juhlia mun ystävien kanssa. Esitin hartaan toiveen, että voitaisi olla kaikki samassa paikassa, mutta lupasin järjestää vähintäänkin elämäni parhaat virtuaalisynttärit, jos huonosti käy.

Poikkeuksellisen moni vastasi heti osallistuvansa. Vaikka tiesin, että moni vastaus oli symbolinen, eikä kukaan tietenkään voinut tietää, pystyykö oikeasti osallistumaan vai ei, osallistuu-luvun kasvaminen oli yksi harvoja pientä toiveikkuutta herättäviä asioita. Tiedättehän sen, kun epidemiattomana aikana ei pystytä sitoutumaan mihinkään, kun on kiire ja saattaa olla jotain muuta ja asioita tapahtuu ja painetaan ’ehkä’ tai jätetään vastaus roikkumaan vähän juhlia lähempään ajankohtaan? Nyt kellään ei ollut mitään suunnitelmia ja lähes jokainen kaipasi elämäänsä jotain, mitä odottaa.

Yksi kerrallaan kesän tapahtumat peruuntuivat, eikä voinut odottaa oikein muuta kuin koronan loppumista. Lempifestariani Ilmiötä ei oltu muutenkaan järjestämässä tänä kesänä, joten Flow ja syntymäpäiväni saivat paljon painoarvoa. Flow’n peruuntuessa minusta tuntui ensimmäistä kertaa, että kesä on todellakin peruttu. Seurasin levottomana koronalukemia, ja rajoituksien purusta, ravintoloiden ja baarien aukeamisesta huolimatta tartuntoja oli olemattoman vähän.

Alkoi tuntua, että hetken aikaa asiat saattaisivat olla melkein normaalisti. Jos koronan toinen aalto tosiaan tulee syksyllä, tämä saattoi olla ainut hetki järjestää juhlat. Oman muistini sateisin heinäkuu perui suunnitelmani puistojuhlista, ja todella tarkan ja varsin bakteerikammoisen ystäväni kannustuksesta uskalsin siirtää juhlat sisätiloihin. Vaihdoin vessan palasaippuan pumppupulloon, iskin tarjoilupöytään käsidesipullon ja sipsikulhoon kauhan.Moni matkusti kaukaa ja varasi hotelliyön tullakseen juhliini. Muistin taas miltä ovikellomme kuulostaa, miten vähän jääkaappiimme mahtuu viinipulloja, miten raivostuttavaksi muutun, kun teen juhlavalmisteluja ja kuinka paljon rakastan sitä, kun koti on täynnä minun ihmisiäni. Halasin ystäviäni ensimmäistä kertaa kuukausiin. Halusin osata seistä suorassa, katsoa ihmisiä silmiin ja hymyillä leveästi, kun minulle laulettiin paljon onnea vaan niin, että kaikkiin naapureihin kuului varmasti, että jollain on syntymäpäivä. En ole vieläkään kovin hyvä tuollaisen huomion kanssa.

Halusin myös kiittää ihmisiäni ja sanoa muutaman sanan, mutta hyvin nopeasti itku nousi kurkkuun ja silmiin. Tämän kevään jälkeen tuntui käsittämättömältä ja käsittämättömän tärkeältä, että juhlat toteutuivat ja sain kotini täyteen rakkaita ihmisiä. Kuulin monta kertaa ennen juhlia, juhlissa ja juhlien jälkeen, miten hyvä oli, että järjestin syntymäpäiväjuhlat. Tuntui, että nämä juhlat olivat vieraillenikin kovin tärkeät. Roosa ja Sara tapasivat ensimmäistä kertaa ja puolikas Lounakollektiivi saatiin samaan kuvaan. Onnistuimme kuvaa ottaessa kaatamaan lasillisen boolia makuuhuoneen lattialle.

Sain syntymäpäivälahjaksi polkupyörän, ompelukoneen ja design-kaupan lahjakortin, jolla ajattelin hankkia elämäni ensimmäisen design-valaisimen. Sain tasan yhden lahjapullon, ja se oli elämäni ensimmäinen oma samppanja. Näissä lahjoissa on jotain todella kolmekymppistä ja olen myös siitä ja niistä ihan todella onnellinen.

30-vuotias Julia korjaa itse omat vaatteensa, suunnittelee monen sadan kilometrin mittaisia pyöräretkiä ja ja siemailee samppanjaa. Ei huono ollenkaan.

8 vastausta artikkeliin “30”

  1. myöhästyneet synttärionnet! ihana teksti, tuli myös jopa vähän rauhallisempi olo siitä, että itsekkin täytän tällä viikolla 30!

  2. Sain kans viime vuonna ompelukoneen! 😄 Ihana teksti, ihana sinä. Kiitos kun sain olla mukana ❤️

  3. Vielä kerran ihanaa kolmeakymppistä, ihanin Julia! Itse kärsin niin uskomattomasta kolmenkympin kriisistä (olen kärsinyt 28-vuotiaasta asti…), että on jotenkin rauhoittava kuulla, miten sovussa ikänsä kanssa voi olla. Ehkä hiljalleen itsekin!

    1. Mä taas selvästi aloitin 28-vuotiaana pehmeän laskun kolmekymppisyyteen.

      Mikä siinä kolmessakympissä niin kriisityttää? Aivan hyvä ikä ja aika nuoria ollaan edelleen!

      Edelleen on mahikset kääntää oma elämä oikeestaan mihin tahansa suuntaan. Interrail-lippu toki maksaa ihan hemmetisti ja nuorisovakuutusta ei enää saa, mut noin niinkun muuten.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *