Tämä on Lounan neljävuotiskyselytunnin toinen puolikas, jonka julkaisu venähti jaksamis- ja mielenterveyssyistä, mutta tässä se nyt on! Ensimmäinen osa löytyy täältä.
Elämä
Q: Mihin ootte hurahtaneet viimeksi?
Susa: Alkoholittomuuteen! Olen viettänyt koko tammikuun juomatta pisaraakaan enkä vuosikausiin muista oloni olleen näin tasainen, hallittu ja hyvä. Aion jatkaa tätä tipattoman tammikuun yli ja katsoa, mitä vielä pidempi juomattomuus ololle tekee. Illat juhliessa on vielä vähän orpoja, mutta olen tosi ylpeä, että olen bailannut kahdesti pilkkuun vain veden ja alkoholittoman oluen voimin.
Noora: Kuvanveistoon! Pääsin VIIMEIN Helsingin työväenopiston kuvanveiston kurssille ja oh man, kuinka se ollut odotuksen arvoista.
Julia: Tämä ei ole uusi hurahdus vaan enemmänkin paluu vanhaan, mutta 1990-luvun lopun ja 2000-luvun alun r&b on iskenyt viime aikoina aika lailla samalla voimalla kuin silloin kaksikymmentä vuotta sitten (eli ihan tosi kovaa).
Sara: Monen vuoden tauon jälleen Pinterestiin.
Roosa: Langan kehräämiseen!
Q: Kaikkein omimmalta tuntuva/unelmapäivä? Millainen/mitä pitäisi sisällään?
Roosa: Lekottelua jossain ihanassa kylpylässä, hyvää ruokaa ja juomaa muutaman hyvän ystävän seurassa. Kakkua!!
Noora: Tällä hetkellä tunnen kaikista suurinta täyttymystä ja rauhaa kun ajattelen, että kävelisin, patikoisin, jonkun lämpimän maan kauniin maalaiskaupungin vuoren rinteellä. Ehkä näkisin eläimiä, ehkä mukanani olisi joku toinenkin, ehkä ei. Mutta tuntisin pehmeän tuulen, liikuttaisin itseäni ja näkisin kauas. Siinä se.
Susa: Elin yhden aivan täydellisen päivän viime keväänä: kokosin pitkäperjantaina luokseni kaikki läheiset ystävät, meillä oli sipsiä, kakkua, skumppaa, limsaa, ja jos joku pääsi loppumaan niin tilattiin woltilla lisää. Juteltiin, juhlittiin, tanssittiin, osa vieraista kävi sängyssäni ottamassa torkut, jos siltä tuntui. Aurinko paistoi kirkkaana, oli niitä kevään ensimmäisiä häkellyttävän lämpimiä päiviä. Se, että voi olla ihmisten ympäröimänä, on itselleni aika tavalla kaikki täydellisen päivän ainekset.
Sara: Tällä hetkellä unelmien päiväni pitäisi sisällään yksinoloa, totaalista hiljaisuutta sekä sipsiä ja dippiä. Ja kaikki tää omassa sängyssä mun painopeiton alla!
Julia: Haluaisin sellaisen loputtoman pitkältä tuntuvan, lojuvan päivän jossain veden äärellä, vähän eristyksissä. Olisi innostuvia, spontaaneja ihmisiä ympärillä ja mahdollisuus kaikkeen ja samalla ei mihinkään eli voisi halutessaan vetäytyä riippumattoon unille tai sitten laituridiskoon ja kuutamouinnille.
Q: Miten operoida yksinäisyyden tunteen kanssa?
Noora: Yksinäisyyttä on niin monenlaista. Itse olen tuntenut itseni kaikista yksinäisimmäksi kun olen ollut seurassa, mutta en ole pystynyt olemaan läsnä. Tai kun olen kokenut jotain, mistä en ole uskaltanut kertoa kenellekään. Silloin olen tuntenut itseni maailman ainoaksi ihmiseksi, vääränlaiseksi kummajaiseksi. Mutta on myös yksinäisyyttä, jonka voi valita ja josta voi nauttia. En tiedä millaisesta yksinäisyydestä puhut, mutta nimität sitä yksinäisyyden tunteeksi, et absoluuttiseksi yksinäisyydeksi. Usein yksinäisyys onkin nimenomaan tunne tai tila, joka on oikeastaan kokoelma muita tunteita. Häpeää, surua, pelkoa, katkeruutta, kateutta. Ehkä jos valitsisit yksinäisyyden tietoisesti jossain hetkessä, niin voisit kurkistaa sinne, mistä yksinäisyyden tunne tulee. Mitä sen alla on?
Roosa: Tää on vaikea ja inhottava tunne ja ruokkii usein myös häpeää, mikä sekin on tunne, jota mieluiten välttäisi. Akuutissa yksinäisyyden tunteen puuskassa ehkä voi vain itkeä ja sitten koittaa miettiä, mitä mukavaa tekemistä juuri siinä hetkessä keksisi harhauttaakseen itseään pois siitä tunteesta. Joku turvasarja on tosi hyvä, tai ylipäänsä sarjojen tai elokuvien katsominen. Kun tunne ei ole akuutisti päällä, voi miettiä keinoja vähentää yksinäisyyttä; voisiko laittaa viestiä jollekin tutulle, jonka kanssa on tuhat kertaa päivitelty, että oispa kiva mennä joskus kahville, mutta kumpikaan ei ole saanut aikaiseksi tehdä aloitetta? Lähes kaikki tuntevat joskus yksinäisyyttä, idea on kai koittaa löytää ne muut yksinäiset ja kurottaa heitä kohti.
Sara: Yksinäisyys on yksi raastavimmista asioista, mitä tiedän. Mun neuvo on siinä akuutissa hetkessä pitää mielessä, että et oo yhtä kuin sun tunteet, vaan tavallaan vain paikka niille. Kaikki fiilikset on ohimeneviä, niin huonot kuin hyvätkin. Se yksinäisyyden aiheuttama suru (tai mikä ikinä) sattuu vaan olemaan yks sun tunteista, se ei määritä sua ihmisenä.
Julia: En tiedä onko tämä lainkaan hyvä neuvo, mutta koska en ole vielä 32 vuoden ikään mennessä päässyt yksinäisyyden tunteesta eroon (se oikeastaan tuntuu lisääntyvän mitä vanhemmaksi tulee), olen itse opetellut hyväksymään sen ja toteamaan, että tämä nyt on tämmöstä. Toki olen itse sillä tavalla onnellisessa ja etuoikeutetussa asemassa, että oma yksinäisyyteni on vain ajoittaista ja sen kanssa pystyy elämään. Jos yksinäisyys on pysyvä tunnetila, lähetän tiukan halauksen ja kannustan kokeilemaan yllä annettuja neuvoja, koska ne ovat paljon parempia ja viisaampia kuin omani.
Q: Mistä haaveilette?
Julia: Kaikesta uudesta. Ehkä uusista ihmisistä tai uusista maisemista. Ja uudesta tatuoinnista, mutta voi sentään kun Tuulalla (Aikioniemi) ei ole mulle aikaa antaa!
Roosa: Puutarhajuhlista, latotansseista, remontoidusta kylpyhuoneesta ja ystävien kestitsemisestä.
Susa: Keväästä Turussa, ystävien täyttämistä aikakausista, pussailusta. (Pitkällä aikavälillä romaanin kirjoittamisesta ja formula-GP:n näkemisestä livenä.)
Noora: Katso vastaus yllä unelmapäivästä. Haaveilen että se olisi jokapäiväistä elämääni. Että olisi talo, pieni talo, rinteessä, pari rescue-lehmää ja -possua ja -kanaa, paikka tehdä maalauksia ja veistoksia. Rakkautta ja musiikkia.
Kollektiivi
Q: Ootteko oppineet jotain uutta näitten 4 vuoden aikana tämän kautta?
Noora: Sen että joukkoon kuuluminen, jotain kokonaisuutta osana oleminen on hyvä asia. Että sitä ei tarvitse pelätä.
Roosa: Ehkä semmoista tervettä armollisuutta itseään kohtaan, että aina ei tarvitse olla niin viimeisen päälle hiottua, tai että kirjoittaa voi myös ilman suurta inspiraation puuskaa.
Susa: Roosa oikeastaan yllä tiivisti omatkin ajatukseni! Me ollaan kaikki aika sellaisia, että tahdottaisiin hioa kaikesta täydellistä, ja on ollut aika vapauttavaa luopua (tai ainakin yrittää…) siitä.
Julia: Oon oppinut tai ehkä enemmänkin muistanut, että tällainen luova tekeminen ja kollektiivisuus on itselle hirveän tärkeää, mutta myös että se ei tule itsestään, vaan siihen täytyy olla aikaa ja jaksamista. Tietty oon myös oppinut tuntemaan näitä ihania tyyppejä enemmän!
Q: Saatteko paljon inspiraatiota ja motivaatiota toisiltanne luovaan tekemiseen?
Noora: Kyllä mua inspiroi meidän yhteinen rakkaus luovuuteen, taiteeseen ja kirjallisuuteen.
Julia: Todellakin. Ei lisättävää.
Roosa: Ihailen meidän kaikkien tosi erilaista tekemisen meininkiä ja kuitenkin meitä kaikkia yhdistävää pyrkimystä kauneuden, luovuuden ja lempeyden edistämiseen.
Sara: Ehdottomasti. Moni mun ystävistä on sellaisia sporttisia punaposkisia ulkoilmaihmisiä niin musta on tosi ihanaa kuulua toisaalta myös tällaiseen ihanaan luovien sielujen joukkoon.
Inspiraatio ja luovuus
Q: Mitkä taiteilijat on tehnyt teihin ison vaikutuksen ja miksi? (Voi olla artisti, kirjailija, näyttelijä jne.)
Roosa: No Tove Jansson ihan kokonaisvaltaisesti taiteen lisäksi elämänasenteen, -tyylin ja olemuksen takia. Lisäksi vaikutun jatkuvasti mm. FKA twigsin tekemisistä, sillä hän on niin monilahjakas ja mielikuvituksellinen taituri.
Noora: Marina Abramovic, Tove Jansson, Louise Bourgeois, Barbara Hepworth, Hilma af Klint, Georgia O’Keeffe, Yayoi Kusama, Florence Welch, Nick Cave, Patti Smith, tässä nyt muutamia nimetäkseni.
Julia: Toistan Toven, Hilman ja Florencen, lisään Vivian Maierin, Ellen Thesleffin ja Alice Walkerin. Heissä yhdistyy sellainen vahva omaan taiteeseen, näkemykseen ja elämään uskominen ja anteeksipyytelemättömyys, mitä ihailen.
Taide
Q: Teijän voimabiisejä/itsemyötätuntobiisejä?
Roosa: Voimaa: Frank Ocean – Swim Good. Itsemyötätuntoa: Waxahatchee – Takes So Much.
Susa: Olen tehnyt Spotifyyn muutamankin VOIMAlistan (kapsi erittäin välttämätön osa tämän soittolistan nimeä) eri vuosia varten. Tässä niistä viimeisin: VOIMAlista 3
Noora: Voimaa ja itsemyötätuntoa antaa aina Whitney Houston ja Florence + The Machine.
Julia: Tämä vastaus naurattaa mua vähän, mutta viime aikoina olen saanu voimaa Eliza Rosen B.O.T.A.sta ( = Baddest of Them All ). Joinain vähemmän voimakkaina aamuina olen laittanut tämän repeatille koko työmatkan ajaksi, ja monta kertaa se on lyhentänyt n. 9 kilometrin työmatkani pyöräilyaikaa lähemmäs 10 minuutilla.
Q: Mikä on parasta kirjoittamisessa?
Susa: Se uskomaton flow-tila – silloin jos koskaan ymmärrän profeettoja, parhaimmillaan tekstin virtaaminen omasta itsestä tosiaan tuntuu kuin joltain jumalalliselta profetoinnilta, joka tapahtuu minussa mutta minusta riippumatta.
Julia: Kun voi miettiä rauhassa, miten sanottavansa asettelee ja järjestelee. Ajatuksiin voi palata, ja sanojaan voi kuratoida ennen niiden mahdollista eteenpäin lähettämistä.
Noora: Kun sormien ei tarvitse odotella mieltä ja sanoja, vaan yrittää pysyä mielen ja sanojen perässä.
Roosa: Ne (harvat) hetket, kun kirjoitus soljuu kuin itsestään. Kun saa sanoitetuksi jotain itselleen vaikeaa ymmärrettävästi. Kun joku saa tekstistä jotain; lohtua, oivalluksia, tukea.
Sara: Se, ettei kukaan silloin puhu päälle.