Muisto, jossa levitän hänen palaneeseen selkäänsä aloe veraa

Hänen selkänsä on palanut auringossa ja siitä irtoaa ihoa pitkinä suikaleina, joita nypin irti. Hän makaa sängyllä palanut selkänsä minua päin ja kuljetan sormia häntä pitkin, otan ihoa sormenpäideni väliin ja vedän niin hellästi kuin uskallan, irtoavia ihosuikaleita käsissäni, tippumassa päälleni, vaatteilleni, kaikkialla sängyssä. Hän inahtaa aina, kun tekee kipeää.

Haluaisin kuljettaa käsiäni häntä pitkin hellästi, mutta sen ajan täytyisi olla ohi.

Levitän ihon päälle aloe veraa, joka tuntuu viileältä sormissani. Tällä välin on laskeutunut pimeä. Etelä-Euroopan pimeä on paksu ja painava, sen läpi on vaikea hengittää. Se tulee yllättäen, mutta niin asiat aina käyvät. Niitä odottaa ja yllättyy silti.

Violetti yö makaa päällämme.

Jossain vaiheessa hänkin nukahtaa. Hän menee uneensa, olen yksin tässä, istun paikallani ja katson ulos ikkunasta, jonka verhoja emme ole vetäneet kiinni, se on turhaa, ulkona alhaalla kaupungissa on valoja, mutta ne eivät häikäise meitä. Huoneen oven toisella puolella juhlitaan vielä. Minä haluaisin herättää hänet kuten muistan hänen herättäneen minut kerran: vain tarpeesta jutella kanssani, ikävästä joka syntyy, kun toinen nukkuu ja toinen valvoo.

Mutta se aika on ohi.

Ja kun jossain vaiheessa herään, olen minäkin yllättäen nukahtanut, eikä vielä ole aamu, makaan hänen vieressään ja silmät avatessani näen hänen tuijottavan minua. Ojennan käden hänen kasvojaan kohti, sen saman jolla revin hänen ihoaan.

Tapahtuuko tämä tässä unessa vai jossakin toisessa?

Enostani

Enoni on minulle mystinen hahmo, joka asui perheeni luona hetken, kun olin paljon paljon nuorempi, yli kaksi vuosikymmentä sitten, ja kuoli pian sen jälkeen. Hän maalasi tauluja. Eräässä haastattelussa, joka äidilläni on vielä tallella, hän on kertonut: Maalaamisen lisäksi saan hyvän olon musiikin kuuntelemisesta ja joskus myös kitaran soittamisesta, vaikken osaakaan soittaa perinteisten normien mukaisesti. On hienoa, kun kitarasta saa irti äänen, joka ei mitenkään muistuta ihmisen ääntä. – – Mielikappaleeni on muuten Finlandia.

Jostain syystä pidän hyvin koskettavana yksityiskohtana juuri sitä, että hän piti Finlandiasta.

Olen uneksinut hänestä viime viikkoina, vaikka en valveilla pysty muistamaan häntä. En tiedä, kuka lopulta on mies, joka uniini tulee öisin, mutta näin olen kirjoittanut hänestä:

Enoni tukkaa ei kukaan ole harjannut ja kysyn johtuuko se siitä, ettei hänellä ole ketään pitämässä hänestä huolta. Se on oljenväristä ja jos sormet laittaa sen sisään, tuntee takkuja hänen ihonsa päällä. Jos hän leikkii kanssani metsässä ovat hänen hiuksensa sen jälkeen täynnä ruohoa ja risuja. Siltä hän tuoksuu: metsältä ja villiltä, kuin hän olisi peto eikä ihminen ollenkaan. Välillä hän ehkä onkin. Nukkuessaan unet vääristävät hänen kasvonsa tuntemattomiksi ilmeiksi, joita en osaa nimetä koska olen liian nuori siihen.

Hän kohtelee minua oikein, koska hän ei välttele kanssani puheenaiheita. Välillä hän puhuu niin vapaasti, että ehkä hän unohtaa minun kuuntelevan. Harvemmin vastaan hänelle, mutta hän ei kaipaa sanoja takaisin. Pikemminkin hän tahtoo niistä eroon. Hän haluaa puristaa itsestään irti kaiken, minkä pystyy nimeämään. Hiljaisuuden tavoittelu tuntuu hänestä turvalliselta.

Tai ainakin näin minä kuvittelen hänen ajattelevan, kun hän makaa metsässä vieressäni ja tuijottaa taivaalle, joka näkyy repaleisena puiden latvojen välistä. Sininen mosaiikki kasvojemme yllä. Se heijastuu hänen silmistään tehden niistäkin siniset, vaikka ne eivät ole. Kun hän tulee surulliseksi, ne silmät menevät täyteen vettä ja muuttuvat mustiksi kuin lammet tai öljy.

Miltä tuntuisi menettää joku niin kuin hän menettää.
Miltä tuntuisi menettää itsensä niin kuin hän menettää.

Tummissa lammissa, joista hän yrittää sukeltaa takaisin ruumista, elävää tai kuollutta, itseään tai jotakuta toista.

Tällaisia asioita hän kertoo minulle, kun makaamme päivän metsässä. Hän kertoo minulle hukkumisesta, joesta joka halkoo kaupunkia ja siitä, miten vesi voi jonain päivänä niellä kaiken alleen. Kaupungit on rakennettu liian matalalle, hän sanoo.

Ja ne, jotka eivät huku, palavat, hän sanoo.

Vuosikymmeniä myöhemmin, hänen mentyään, seison autiomaan laidalla ja liekkimeri nielee pitkin hiekkaa, ja siinä seistessäni muistan, mitä hän on minulle joskus puhunut, metsässä vuosia sitten. Tuli on loimottavan kuuma, mutta tuntuu kuin jokin kylmä valuisi selkääni pitkin. Se tietenkin on tunne siitä, että hän on voinut aavistaa kaiken tämän tulevan tapahtumaan.

Suosituksia

Ihana, ihana elokuu! Tässä kuussa suosittelen:

Yksin tekemistä. Leffaan, kahville, taidemuseoon tai Berliiniin, niin kuin Julia.

Avun pyytämistä. Avun antaminen ei yleensä ole ollenkaan niin vaivalloista, kuin mitä pyytäjä päässään kuvittelee, päin vastoin.

Hakeutumista lampaiden luo. Aina, kun mahdollista. Hyppää pyörän selästä tai pysäytä auto, ja mene, mene! Lampaat ovat ihania, pehmeitä ja ystävällisiä. Ikinä en ole tavannut mulkkua lammasta.

Terapiaa, mutta yhtä paljon huonon terapian lopettamista. Jätin kesän alussa Kelan tukeman kuntoutuspsykoterapian viimeisen kolmannen vuoden kesken. Meni monta viikkoa, että sain kakistettua sanat ääneen suustani terapeutilleni. Se oli vähän inhottavaa, kertoa nyt toiselle, että tämän tekemään työn jälki on aivan paskaa. Tässä tilanteessa se tuntui vielä erityisen henkilökohtaiselta. Terapeuttini otti sen kuitenkin ihan hyvin, valtava paino putosi harteiltani ja nyt säästyvät niin molempien aika kuin minun rahanikin.

Juhlimaan lähtemistä ilman ripsiväriä. Kiität itseäsi aamuyöllä.

Työväenopistojen kursseja. Harvassa paikassa tunnen olevani yhtä kotona, kuin työväenopistolla ihanien kulttuurisetien ja -tätien ympäröimänä. Olen kokeillut mm. keramiikkaa ja espanjan kieltä, nyt olen menossa toista kertaa croquis-piirustuskurssille. Kurssilla piirretään elävää mallia tietyssä annetussa ajassa, yksi asento saattaa kestää välillä 30 sekuntia, välillä 20 minuuttia. Superkivaa, vaikka suurin osa luonnoksista on varsinkin alkuun aivan ruokottoman huonoja töherryksiä. Kannustan muutenkin tekemään juttuja, vaikka ei ihan osaisikaan. Kivat jutut kuuluvat kaikille, ei vain niille, jotka ovat lahjakkaita.