Vuosi vaihtuu, vaikkei olisi valmis

Vuodenvaihde, 2012. Ensimmäistä kertaa yksin – tai ei tietenkään yksin, vaan kaikkien keskellä yksin ja mielessä vain hän ja tyhjyys, joka jäi.

Olen ystävien kanssa Mo’Dessa, kello on kymmentä vaille kaksitoista ja talo tarjoaa lasin kuohuviiniä. Otan sen, vaikka olen jo juonut liikaa, ja menen muiden kanssa kadulle. On kylmä ja lunta, mutta maa on paljas ja täynnä soraa. Linnanmäki on tyhjä, baarin edusta ei.

Yhtäkkiä kaikki huutaa hyvää uutta vuotta ja kaipaan häntä niin, että puren kuohuviinilasini rikki. Se hajoaa suuhun ja maahan, mutta juon sen tyhjäksi silti. Se, ettei hän ole tässä nyt, tarkoittaa ettei hän ole tässä enää koskaan.

Veri humisee korvissa kun istun yksin rappusilla ja kirjoitan puhelimen muistiinpanoihin jeesus kuinka ikävöin sinua.

Noora kirjoittaa jatkuvaa sarjaa hetkistä, joita elämästään muistaa. Lue sarjan ensimmäinen osa tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *