Berliinipäiväkirjat

Matkustin heinäkuussa yksin viikoksi Berliiniin. En tiedä, oliko se yksinolo, lukemani Mia Kankimäen kirjat vai Berliini, mutta ensimmäistä kertaa vuosiin koin tarvetta kirjoittaa ajatuksiani ylös reaaliajassa, ja tulevina viikkoina jaan teille otteita päiväkirjastani.

//

16.7.2019, Helsinki-Vantaan lentokentällä

Inhoan lentokenttiä ja ihmisiä lentokentillä.
Inhoan lentämistä ja sitä, että lennän.
Rakastan Berliiniä.

//

16.7.2019, lentokoneessa

Kahden ja puolen vuoden lentämättömyys on aiheuttanut mulle yllättävän ja rajun lentopelon, ja koneen noustessa olen varma, että juuri tämä kone tippuu, enkä näe perhettäni enää ikinä. Olen myös unohtanut, että tarvitsen lentokoneen nousuja ja laskuja varten purkkaa, ja nyt joudun nieleskelemään hillittömästi, jotta korvani eivät menisi lukkoon. Tähän mennessä olen luullut kolme kertaa hukanneeni passini.

Koneen laskeutuessa alan itkeä, kun henkilökunta kuuluttaa neljällä kielellä

Tervetuloa Berliiniin
Välkommen till Berlin
Welcome to Berlin
Willkommen in Berlin

(ja lentohan sujui ihan turvallisesti ja lähetin perheelle viestin heti kun sain netin toimimaan)

Vielä yksi asia, jota inhoan:
Kun ihmiset, eivät voi odottaa rauhassa paikoillaan, että koneesta pääsee ulos.

//

16.7.2019, Tegelin lentokentällä

Suomalaiset on hauskoja, kun ne vielä toiseen maahan saavuttuaankin puhuu kanssaihmisille suomea.

Huomioita yksin matkustamisesta: Yksin matkustaessa on hankalaa, kun pitäisi samaan aikaan olla kyttäämässä matkalaukkuhihnaa ja jonottamassa vessaan.

16.7.2019, S41

Alan hengittää rauhallisemmin heti, kun pääsen ulos lentokenttäbussista. On muuten naurettavaa, että Tegelin lentokentälle ei vieläkään kulje junaraiteita, ja että se uusi lentokenttä ei ole vieläkään valmis. Se oli pahasti myöhässä jo viisi vuotta sitten.

Ilokseni huomaan, että Berliinin julkisilla matkustaminen on lihasmuistissa.  Laitan yhden Berliini-soundtrackeistäni (Lorde – Pure Heroine) soimaan ja kuuntelen nostalgiapäissäni tuttuja S-bahnin kuulutuksia

Einsteigen bitte!
Züruckbleiben bitte!

Pelkkään valkoiseen ja beigeen pukeutuneen suomalaisperheen nuorisolainen huutaa tarpeettoman kovaan ääneen ”tää on tämmöstä kunnon ghettoo”, kun juna pysähtyy Weddingissä. Häpeän maanhenkilöitäni ja toivon, ettei minulla olisi suomalaisuuteni paljastava R-collection-lippis päässä.

//

16.7.2019, Friedrichshain

Saan vuokra-asuntoni avaimen naapuri-Spätistä, jossa työntekijä kysyy sukunimeni alkuperää. En uskalla puhua saksaa. Saan avaimet kirjekuoressa, jossa on nimeni ja teksti ”ihanaa Berliiniä”.

Asunnon käytävä näyttää identtiseltä kuin Krossener Straßen asuntoni käytävä muutaman korttelin päässä. Käytävässä tulee vastaan naapuri, jolle uskaltaudun sanomaan ’Hallo’ ja ’Danke’, kun hän antaa minulle ja matkalaukulleni tilaa. Tajuan vasta ylimpään kerrokseen raahauduttuani, että talossa olisi ollut hissi. Ei näissä yleensä ole, mutta tähän taloon on rakennettu sellainen vuonna 2011. Sisäpihan puolella vanhan kivitalon seinään on lisätty lasinen koppero (joka on muuten pelottavin hissi, jota olen ikinä käyttänyt).

Asunto on yhdelle ihmiselle naurettavan suuri. Olen kiinnostunut lähinnä valtavan kokoisesta, ylimmän kerroksen parvekkeesta, josta näkyy tv-torni. Se näkyi myös Krossener Straßen asuntoni ranskalaiselta parvekkeelta. Se tuntuu kotoisalta ja oikealta. Olen Berliinissä.

Asunnon edelliset vuokralaiset ovat jättäneet jääkaapin oveen lapun:

Hei Julia. Jäi vähän juomia ja juusto yli. Toivottavasti kelpaa. – E & M

Jääkaappi on puolillaan olutta, siideriä ja kivennäisvettä. Kelpaa. Yksi tölkki on litrainen, ja heti ajattelen, että sen juomiseen tarvittaisi kaveri. Saatan alkoholisoitua tällä matkalla.

Vaikka kalja ja juusto -ruokavalio kuulostaakin aika houkuttelevalta, lähden nyt pyörimään vanhoille kulmilleni ja lempipuuhaani ulkomailla ollessa – ruokaostoksille. Naapurissa on valtava Rewe Supermarkt, jonka vieressä on yhtä valtava Rewe Getränkemarkt. Alkoholisoidun varmasti tällä matkalla.

(Se on sama Rewe, jossa kävin ensimmäisen kerran kaupassa Berliiniin muutettuani. Kämppikseni nauroi, kun olin kävellyt niin kauas.)

16.7.2019, Friedrichshain

Ostin oranssinpunaisen paidan. En pukeudu oranssiin, punaiseen enkä oranssinpunaiseen. Viimeksi Berliini sai mut luulemaan, että pukeudun pinkkiin. Tämä kaupunki vaikuttaa minuun oudolla tavalla.

En ole aikoihin tuntenut yhtä paljon erilaisia tunteita yhtä aikaa. Nyt kun ajattelen, viimeksi tältä tuntui viisi vuotta sitten, silloinkin Berliinissä. Tämä olo on ’overwhelmed’ – sana, jolta puuttuu hyvä suomenkielinen vastine.

//

Vinkkejä yksin matkustaville:
– mene tyhjiin ravintoloihin ja kahviloihin, niin ei tarvitse miettiä muiden ajatuksia tai tuntea oloaan ulkopuoliseksi
– kivat asiakaspalvelijat tykkää yleensä höpötellä asiakkaiden kanssa
– ota kirja mukaan kaikkialle ja lue sitä

– höpöttele ystäville somessa, koska yksin ei tarvitse miettiä, onko huonoa ja epäkohteliasta seuraa

16.7.2019, Friedrichshain

R A K A S T A N   B E R L I I N I Ä .

5 vastausta artikkeliin “Berliinipäiväkirjat”

  1. Oli pakko palata lukemaan tätä uudelleen. Jostain syystä muiden päiväkirjoihin on ihana kurkistaa, saada ripaus siitä, miltä elämä näyttää toisen silmin (ei ihme, että tykkäsin livejournalista aikoinaan niin paljon!)

    1. Ihana Susa!

      Livejournalissa oli kyllä taikaa. Ehkä nykyään näissä kirjoituksissa on vähän vähemmän patetiaa ja räiskyviä tunteita.

    1. Tää on kyllä hurjaa, koska ite tarvitsin aikamoista valmennusta ja tsemppausta tässä asiassa. Nopeasti sitä näköjään oppii! Kunhan ei unohtuisi uudet taidot heti kun palaa kotiin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *