Suosituksia

Ihana, ihana elokuu! Tässä kuussa suosittelen:

Yksin tekemistä. Leffaan, kahville, taidemuseoon tai Berliiniin, niin kuin Julia.

Avun pyytämistä. Avun antaminen ei yleensä ole ollenkaan niin vaivalloista, kuin mitä pyytäjä päässään kuvittelee, päin vastoin.

Hakeutumista lampaiden luo. Aina, kun mahdollista. Hyppää pyörän selästä tai pysäytä auto, ja mene, mene! Lampaat ovat ihania, pehmeitä ja ystävällisiä. Ikinä en ole tavannut mulkkua lammasta.

Terapiaa, mutta yhtä paljon huonon terapian lopettamista. Jätin kesän alussa Kelan tukeman kuntoutuspsykoterapian viimeisen kolmannen vuoden kesken. Meni monta viikkoa, että sain kakistettua sanat ääneen suustani terapeutilleni. Se oli vähän inhottavaa, kertoa nyt toiselle, että tämän tekemään työn jälki on aivan paskaa. Tässä tilanteessa se tuntui vielä erityisen henkilökohtaiselta. Terapeuttini otti sen kuitenkin ihan hyvin, valtava paino putosi harteiltani ja nyt säästyvät niin molempien aika kuin minun rahanikin.

Juhlimaan lähtemistä ilman ripsiväriä. Kiität itseäsi aamuyöllä.

Työväenopistojen kursseja. Harvassa paikassa tunnen olevani yhtä kotona, kuin työväenopistolla ihanien kulttuurisetien ja -tätien ympäröimänä. Olen kokeillut mm. keramiikkaa ja espanjan kieltä, nyt olen menossa toista kertaa croquis-piirustuskurssille. Kurssilla piirretään elävää mallia tietyssä annetussa ajassa, yksi asento saattaa kestää välillä 30 sekuntia, välillä 20 minuuttia. Superkivaa, vaikka suurin osa luonnoksista on varsinkin alkuun aivan ruokottoman huonoja töherryksiä. Kannustan muutenkin tekemään juttuja, vaikka ei ihan osaisikaan. Kivat jutut kuuluvat kaikille, ei vain niille, jotka ovat lahjakkaita.

7 vastausta artikkeliin “Suosituksia”

    1. Vakavasti: tärkeitä suosituksia. Aion toteuttaa ainakin tuon Työväenopiston ja jatkan yksin tekemisen harjoittelua! Lampaatkin laitan listalle, jopa ne mulkut.

    1. Lampaat best! Kesän alussa Ruissalossa järjestettiin LAMMASJOOGA (eli kai joogaa lampaiden keskellä), mutta kuultiin siitä kavereiden kanssa liian myöhään, eikä mahduttu enää mukaan💔 Se olis ollut upeaa.

  1. Nimenomaan toi, että kivat jutut kuuluu kaikille! Miksi pitäis olla paras jossain että sitä kehtaa tehdä. Höh! Hyvät suositukset <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *