Lämpöä, leutoa ja lempeä

Löysin Livejournalin, kun olin 14-vuotias ja tosi yksinäinen. Lapsuudenkotini modeemi, jolla nettiin yhdistäminen kesti minuuttikaupalla, oli juuri päivitetty laajakaistaan. Selasin internetiä mieluummin kuin nukuin. Selasin nettiä ja siihen nukahdin.

Livejournal oli blogiyhteisö ennen kuin blogeja tai somea varsinaisesti oli, tai ainakin ennen kuin niitä kutsuttiin sillä nimellä. Jaoimme siellä asioita ja salaisuuksia, joita yleensä jaetaan parhaille ystäville tai ainoastaan omiin yksityisiin päiväkirjoihin. Sain lohtua tavalla, jota en aiemmin ollut kokenut.

Vaikka kaikki kirjoitimme omia päiväkirjojamme, olimme silti yhdessä. Vaihdoimme kommentteja keskenämme ja juttelimme. Koulun jälkeen päivitin kaverisivua jännittyneenä siitä, miten tuntemieni ihmisten elämät etenivät. Livejournal tuntui siltä ystäväporukalta, johon en koskaan ”oikeassa maailmassa” ole kuulunut.

Olen kaivannut samanlaista yhteisöllisyyttä siitä lähtien, kun aktiiviset Livejournal-ajat loppuivat. (Eli melkein kymmenen vuotta sitten — apua.)

Kun Julia kysyi instagrammissa, löytäisikö hän sieltä kiinnostuneita ihmisiä tekemään jotain yhdessä, ajattelin tätä kaikkea ja ajattelin, että tuohon tahdon mukaan.

Ja kuinka tavattoman imarreltu ja onnellinen olin, olen yhä, että lopulta pääsin osaksi sitä.

Olen aika ajoin huolissani siitä, miltä vaikutan somessa ja sen ulkopuolella: pelkään olevani töykeä ja epämiellyttävä, ihminen jota ei tahdota mukaan joukkoon. Se, joka valittaisiin liikuntatunnilla joukkueeseen viimeisenä. Tuntui ihanalta löytää paikkansa, ja miten ihanalta se onkaan tuntunut löytää juuri näiden ihmisten keskeltä.

Sillä heidän kanssaan minusta on tuntunut turvalliselta, alusta asti.

–

Voimme jutella meidän kesken mistä vain.

Olemme purkaneet toisillemme tavallisia arkipäivän huolia. Työstressiä ja työhaastattelustressiä, apurahahakemuksia, valkoisen paperin kauhua ja sitä ilahtunutta oloa, kun flow vie mennessään ja kaikki, mitä tekee, tulee ulos itsestä pakottamatta ja oikeana.

Olemme puhuneet vaikeista asioista. Ahdistuksesta ja peloista ja suruista ja rakkaudesta.

Olemme yrittäneet ratkaista koko maailman ongelmat ja eniten ehkä sitä, miksi Gmailiin on niin vaikea yhdistää toinen sähköpostitili tai miksei Spotify-tili suostu toimimaan.

–

Louna on lämmin turvapaikka, pesä, josta tiedän saavani tukea, lohdutusta ja apua, mitä elämässä ikinä tapahtuukin. Toivon, että sellaisena se välittyy myös meidän ulkopuolellemme.

Lämpimänä ja leutona.

Elämänmakuisena ja ihanana.

Että voimme olla ystäväporukka paitsi toisillemme myös muille.

Se ystävä, jonka olkapäätä vasten tahtoo painaa oman päänsä ja jolle tahtoo kuiskutella kaikki salaisuutensa.

Hyvää syntymäpäivää, Louna.