Minä olen päättänyt muistaa

Minä en ole ihminen, joka on aina kirjoittanut. Itse asiassa en ole aina tehnyt mitään, olen tehnyt jatkuvasti kaikkea.

Olen ajanut isäni rakentamaa mikroautoa, soittanut selloa orkesterissa, telinevoimistellut, välinevoimistellut, yleisurheillut, suunnitellut vuoristoratoja tai vaatteita tai painovoimaa uhmaavia huonekaluja, vedostanut pimiössä valokuvia, opetellut uusia kieliä, leikannut lyhytelokuvia, ohjannut musiikkivideoita, laulanut kuorossa tai yksin tai kaksin, salaa tai julkisesti. Lopettanut kaiken. Aloittanut uudelleen.

En ole aina kirjoittanut. Mutta nyt kirjoitan, sillä siihen on painava syy.

Minä en muista elämästäni monia asioita. En tietenkään voi tietää, mikä on oikea tai normaali määrä muistoja, mutta luulen, että omani on melko suppea – ja siksi olen päättänyt pakottaa itseni muistamaan. Olen päättänyt kirjoittaa itsestäni ulos jokaisen muistamani hetken, tapahtuman ja tilanteen, kaikessa merkityksellisyydessään – tai merkityksettömyydessään. Sillä sanotaan: elämässä tärkeintä on muistojen luominen. Sen kuuleminen on aina viiltänyt ikävästi vatsanpohjaa.

On hetkiä, joita eläessä yritän jo ennakkoon tarttua muistojen liepeistä kiinni ja työntää ne väkisin taskuun, kuin kankaisen nenäliinan rajussa tuulessa. On tarinoita, joita kerrotaan elämästäni ja kuuntelen niitä kuin kirjaa, kuin satua.

Kaipaan muistojani kuin kuiva maa sadetta. Kaipaan niiden tuoksua, niiden terävää muotoa, melankoliaa.

Ja yhtäkkiä huomaan ajattelevani kohtausta elokuvasta Eternal Sunshine of the Spotless Mind.

Elokuvassa Joel (Jim Carrey) murtuu kuullessaan, että hänen tyttöystävänsä Clementine (Kate Winslet) on poistattanut kaiken Joeliin ja heidän yhteiseen elämäänsä liittyvän muististaan. Epätoivoissaan Joel kääntyy samaa palvelua tarjoavan lääkärin puoleen pyyhkiäkseen myös oman muistinsa.

Kohtauksessa Joel ja Clementine ovat löytäneet tyhjillään seisovan talon pienen kylän rannalta, ja tutkivat sen hiljaisia huoneita. Muiston hitaasti pyyhkiytyessä talon seinät rapistuvat, meri työntyy ovesta sisään ja huoneet täyttyvät hiekalla ja vedellä ja ei-millään. Aamulla he heräävät sängystä rannalla, eikä jäljellä ole enää mitään. Ei taloa, ei muistoa.

Minun muistoni ovat tuo talo, samaan aikaan paikoillaan ja poissa.

En aivan tarkalleen tiedä, miksi en muista, tai mitä unohtamaani naaraan nyt mieleni pohjasta, mutta olen valmis ottamaan kaiken vastaan. Nousi pintaan mitä tahansa. 

9 vastausta artikkeliin “Minä olen päättänyt muistaa”

  1. Onpa mielenkiintoista! Itselläni on ihan sama ongelma muistamattomuuden kanssa ja luulin, että olisin jotenkin ainoa ja yksin asian kanssa. Tämä on tuottanut minulle paljon ahdistusta ja on jotenkin helpottavaa kuulla, että en ole ainoa tällaisten asioiden äärellä. Se ei asiaa muuta, mutta tekee sen kannattelusta ehkä aavistuksen keveämpää.

  2. Kirjoitat tosi kauniisti. Voisitko tehdä videon/kirjoittaa aknesta ja ihon hoidosta joskus? Iho-ongelmaiset kaipaa vertaistukea..

    1. Heips, en tiedä oliko kommentti osoitettu Nooralle vai mulle, mutta itse just kirjoittelin aknesta ja ihojutuista tänne meikkaamista pohtivassa jutussani. Kiva kuulla, että aihe kiinnostaisi enemmänkin!

Vastaa käyttäjälle Noora Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *