Ikuiset juhlat

Aidosta maniasta tällä kertaa. Se ylitti lukioaikojen riemumielen niin monella suuruusluokalla, ettei se enää oikeastaan muistuttanut sitä. Mania oli mielentilana aivan yhtä vaarallinen kuin masennus. Ensin se kuitenkin tuntui euforian puuskalta. Olit täydellisen mukaansatempaava, täydellisen hurmaava; kaikki rakastivat sinua. Otit naurettavia fyysisiä riskejä, hyppäsit esimerkiksi asuntolan kolmannen kerroksen ikkunasta lumikinokseen. Mania sai tuhlaamaan vuoden stipendirahat… Ikuiset juhlat

Ja yhtäkkiä; syreenit

En voi käsittää, että on kesä ja minulla kahden kuukauden sairasloma sekä masennuslääkitys ja silti elämä voi olla ihan kaunista ja hyvää. Tunnen olevani enemmän minä kuin koskaan aiemmin, mutta siltä minusta tuntuu joka vuosi. Silti tunne on tällä(kin) kertaa hieman erilainen, jonkinlainen syvä rauha on astunut sisääni ja on kuin joku laskisi kätensä hyväksyvästi… Ja yhtäkkiä; syreenit