Puolisoni innostui keväällä filmikameroista, ja niitä on nyt alkanut putkahdella erinäisiltä nettikirpputoreilta. Tänä kesänä olemme harjoitelleet niiden käyttöä ja kuvanneet kesän filmille.
Voitte kutsua minua kliseeksi, mutta rakastan filmikuvia ja filmille kuvaamista. Olen kokenut sitä samaa kadoksissa olleen oman tekemisen ja luovuuden uudelleen löytymisen riemua kuin keramiikan pariin palatessani ja ensimmäisiä Louna-tekstejä kirjoittaessani.
Filmille kuvatessa valokuviin palaa taika. Kuvia harkitsee tarkemmin ja hetken tallentamiseen keskittyy, koska ei todellakaan ole varaa ottaa kymmentä kuvaa varmuuden vuoksi. Parasta ja samalla vähän kamalaa on kuitenkin se, kun kuvien näkemistä joutuu odottamaan kehittämiseen asti ja saa jännittää onko juuri se yksi kuva onnistunut. Nykymaailmassa ei joudu odottamaan juuri mitään (paitsi ehkä patriarkaatin kaatumista ja ilmastokriisin ratkeamista – ja koronan loppumista ja Flow’ta ja ratikkaa Turkuun), ja sitä malttamattoman odottamisen kutkuttavaa tunnetta ei tunne turhan usein.
Filmikuvia rakastan jopa epäonnistuneina, väärin tarkentuneina, yli- tai alivalottuneina ja vinoina, ja pienetkin korjaukset jälkikäteen tuntuvat väärältä, muiston peukaloinnilta.
Ainutkertaisuus, suuri epäonnistumisen riski ja odotus saavat filmikuvat tuntumaan arvokkaammalta ja henkilökohtaisemmalta – kuin salaisuudelta, jonka haluaa pitää itsellään ja toisaalta jakaa ihan kaikille.
Tänä kesänä itselläni on kulkenut mukana 90-luvun lopun Canonin pokkari, josta H yritti hetken luopua, kun ei ollut sen valovoimaan tyytyväinen. Minä olen kiintynyt siihen, osittain siksi, että sitä voi kuljettaa aika huoletta laukun pohjalla, mutta eniten siksi, että se muistuttaa minua ensimmäisestä omasta kamerastani, jonka sain 11- tai 12-vuotissyntymäpäivälahjaksi.
Haluan jakaa teille joitakin lempikuviani, ja samalla sanoa kiitos, hei tälle filmille kuvatulle kesälle. Se on ollut nostalginen, rakeinen ja kutkuttava.
toukokuu
kesäkuu
heinäkuu
elokuu
Loput elokuusta on vielä kehittämättä.
Osa kuvista on puolisoni ottamia ja kuvan minusta Fredrika Runebergin puutarhassa otti ystäväni Hanna. Kameroina Canon Prima Zoom 85 N, Yashica Electro 35 GSN ja Mamiya 35 AF.
T ä y d e l l i s i ä kuvia, Julia!