On elokuu, ja kerään violetteja kukkia violettiin maljakkoon, valmistan limoncelloa islantilaisesta vodkasta ja jätän mielessäni jäähyväisiä kesälle. Pidän kaikista vuodenajoista ja niiden vaihtelusta, joten en osaa sen kummemmin surra kesän loppumista, vaikka siihen jonkinlaista kummallista kaihoa aina liittyykin. Voisi kai lukea Tove Janssonin Kesäkirjan uudelleen, googlailla myytävänä olevia saaria ja haaveilla.
On elokuu, ja kokosin soittolistan, jolta löytyy niin omia ikisuosikkeja (mm. ABRA ja Blood Orange) kuin uudempiakin tuttavuuksia (esim. Kate Tempest ja Choker). Tyylillisesti liikutaan melko rauhallisissa tunnelmissa, onhan soittolistan nimi Hellä elokuu.
Muistelin listaa kasatessani sitä, kun tulin yllättäen jätetyksi parisen vuotta sitten joulun alla ja sain ihmisiltä vinkkejä sydänsurujen käsittelyyn. Yksi vinkeistä oli sellainen, että kannattaa lukea jokin kirja, jota aiempi kumppani on suositellut. En muista enää perusteluja tälle, mutta se vaikutti kokeilemisen arvoiselta (olin valmis kokeilemaan ihan kaikkea). Vaikka pidänkin lukemisesta, on musiikin kuuntelu itselleni tärkein tunteidenkäsittelykeino, joten muokkasin vinkkiä hieman ja päätin kuunnella artisteja, joita entinen tyttöystäväni oli joskus aiemmin suositellut. Näin päädyin kuuntelemaan Waxahatcheen tuotantoa, ja tykästyin ikihyviksi. Nykyisin tämänkin soittolistan aloittava Takes So Much -kappale onkin yksi tärkeimmistä selviytymiskeinoistani päivinä, jolloin kaikki tuntuu kamalalta ja lannistavalta.
Soittolistaa voit kuunnella Spotifyssa: Hellä elokuu.