Rakas Lounakollektiivimme täyttää tänään 2 vuotta! Sen kunniaksi kirjoitimme ketjukirjeen yhdessä:
Minulta on muutamaan otteeseen kysytty:
Siis mikä toi teidän Louna on, mikä teillä on siinä tavoitteena?
Olen joka kerta vastannut, että se on meidän tällainen yhteisö. Että ei meillä ole mitään tavoitetta. Kysymys on tuntunut jopa vähän absurdilta, tavoitteellisuuteen liittyy omissa mielikuvissani aina jonkinlainen mitattavuus, ja luova tekeminen harvoin on sellaista, ainakaan suoraan numeroissa mitattavaa.
Mutta nyt olen miettinyt, että vastatessani olenkin tainnut vähän valehdella.
Ehkä meillä onkin tavoitteita:
Olla entistä lämpimämpiä
Olla vieläkin lempeämpiä — itsellemme, muille
Oppia katsomaan maailmaa tarkemmin ja näkemään siinä hyvää
Nähdä maailma tarkemmin ja korjata sitä, mikä siinä on pahaa
Olla joustava, mutta muistaa, miten asetetaan rajat
Mitä sinä toivot saavuttavasi?
XOXO, Susa
Hei ihanat lounalaiset,
Onnea meidän lämpöiselle kollektiiville ja lämmin kiitos myös kaikille meidän lukijoille!
Mua alussa hieman jännitti lähteä mukaan tällaiseen projektiin lähinnä siksi, että pelotti olenko tarpeeksi luova ihminen ja hyvä kirjoittaja mutta ehkä eniten siksi, että pelkäsin jatkuvan julkaisupaineen stressaavan itseäni liikaa.
Tykkään tehdä asioita omassa tahdissani ja ottaa aikani, koitan välttää kaikkea kiirettä elämässäni. En halua hötkyillä tai hoputtaa itseäni saati muita.
En ole kovin kunnianhimoinen ainakaan millään perinteisellä mittarilla, en haaveile nousukiitoisesta urasta taikka maineesta ja mammonasta. Toivon tarpeeksi mukavaa elintasoa, merkityksellisiä suhteita, naurua, tanssia ja ilakointia sekä riittävää lepoa.
Live life to the minimum, kuten Antti Holma sanoisi.
Jonkinainen tavoite elämässäni on kärsimyksen vähentäminen, niin itsessäni kuin ympärilläni. Käteeni on tatuoitu räppiduo Sofan sanat ”lisää lempee” ja ajattelen Lounakollektiivin olevan osa sen tavoitteen saavuttamista.
Terkuin, Roosa
Moi!
Musta on ihanaa ja ihmeellistä, että ollaan tehty tätä jo kaksi vuotta! Mulla on itselläni lämpöisen pörheä alkuinnostus edelleen jäljellä ja odotan hurjasti, mitä keksitään seuraavaksi!
Susa, kuvailit musta Lounaa osuvasti, meidän tälläinen yhteisö. Aika tarkalleen samoja, vähän epämääräisiä sanoja oon itsekin käyttänyt monta kertaa. Mulle on tärkeää, että Louna ensisijaisesti yhteisö ja vasta toiseksi sivusto, johon me tuotetaan toivottavasti muidenkin mielestä kivaa sisältöä. Ilman Roosan mainitsemia paineita ja ilman sen tarkempia tavoitteita. Meidän biossa lukee näin:
Tahdottiin luoda kaunis, luova ja turvallinen tila, jossa koitetaan suhtautua elämään ja ennen kaikkea itseemme vähän pehmeämmin.
Uskallan sanoa meidän kaikkien puolesta, että kaksivuotias Louna jatkaa samoilla linjoilla! Tässä maailmassa on ihan liikaa tavoitteita ja paineita ja haasteita, joten pidetään täällä meininki vähän pehmeämpänä, eikö juu?
Oon iloinen, että meillä on edelleen sama alkuperäinen porukka kasassa, vaikka osa onkin välillä pitänyt vähän taukoa. Meiltä on välillä kysytty, ottaisimmeko uusia jäseniä, mutta tähän asti ollaan vastattu, että ei olla vielä ihan valmiita kasvamaan. Ehkä joskus tulevaisuudessa Louna voi muuttaa muotoaan! Olisi myös ihanaa, jos saataisi meidän lukijat entistä enemmän osaksi tätä yhteisöä.
Odotatteko te jotain erityistä Lounan tulevasta vuodesta?
Rakkain terkuin,
Julia
Hei rakkaat lukijat ja meidän tällainen yhteisö!
Lounan aloittamisen aikoihin olen reblogannut Tumblrissa tällaisen:
Interviewer: Why do you write?
Margaret Atwood: It’s for me, it’s for my soul, I don’t understand your question.
Ja tämä tuntuu nyt jälkeenpäin olleen ilmoille heitetty toive. Kuten olen kirjoittanut jo aiemmin, tämä tila, Lounakollektiivi, oli yksi merkittävimmistä sysäyksistä kohti sisäistä kirjoittamisen maailmaani.
Mutta Louna ei ole tuonut elämääni ainoastaan paikkaa kirjoittaa tavalla, jolla en koskaan aikaisemmin, vaan myös yhteenkuuluvuuden tunteen.
Kun me oltiin ihan alussa tämän kaiken kanssa, tunsin usein käsivarsiin saakka hiipivää pakokauhua. En ole koskaan oikein osannut tai uskaltanut kuulua mihinkään, olen vältellyt yhteisöjä ja yhdessä tekemistä, puuhannut mieluiten itsekseni, piileskellytkin. Sitten tuli Louna ja nämä viisi ihanaa ihmistä, joiden loputtoman lempeyden ansiosta ja esimerkin kautta uskalsinkin, ja joihin olen niin kiitollinen saatuani tutustua.
Ja teihin, jotka luette meidän ajatuksia. Kiitos, te laajennatte lämmöllänne tätä meidän niin kaunista tilaa entisestään.
Rakkaudella, Noora
Moi ja hyvää syntymäpäivää!
Mä olen ollut tänään raivopää. Aamulla lapsi tursotti rasvaa käsilleen, ja kun huusin ”Eeeeii!” hän hätääntyneenä mähmi kaiken silkkipuseroni olkaan. Kirosin huonoja bussiyhteyksiä ja autottomuutta kyntäessäni rattailla auraamatonta kävelytietä. Vittu, vittu, vittu hoin äänettömästi maskini alla koko matkan päiväkodille. Töissä raivosiivosin ja join taas liikaa kahvia. Sitten avasin luonnoksista tämän postauksen ja luin, mitä muut olivat tänne kirjoittaneet.
Vitsi, miten nämä viisaat lempeät tyypit osaavat rauhoittaa mua pelkän tekstin välityksellä. Kiitos siitä!
Terkuin, Sara