Huomenna on syntymäpäiväni.
Olen keskikesän lapsi. Synnyin kaksi viikkoa etuajassa Pikku Kakkosen aikaan. Minusta piti tulla poika nimeltä Sasu, mutta olenkin tyttö nimeltä Susa. Synnyin Hevosen vuonna, Kaksosten aikaan. Olen ilmetty kumpikin.
Tänä vuonna vuosien täyttäminen on tuntunut tavallista merkityksellisemmältä. Ehkä se johtuu siitä, että elän viimeisen kakkosella alkavan vuoteni, ja olen jo etukäteen alkanut kärsiä kolmenkympinkriisistä. Tai ehkä siitä, että kuluneen vuoden aikana olen jostain syystä ajatellut kuolemaa ja elämää enemmän kuin koskaan tätä aiemmin. Olen ajatellut kaikkia menneitä vuosia ja sitä, miten olisin voinut tehdä asiat toisin, ja hitaasti tajunnut, etten enää ikinä voi. Ei tule sellaista mahdollisuutta. Tämä ei ole peli, jossa kerran voin testata, epäonnistua ja mennä sitten tekemään kaiken uudelleen, oikein. Voin ratkaista enää vain tulevat ongelmat.
Tällaisia ajatukset ovat olleet enimmäkseen ahdistavia ja piinaavia. Toisaalta ne ovat lopulta pakottaneet katsomaan kaiken jo tapahtuneen sijaan siihen, mitä on nyt. Tänä vuonna syntymäpäiväni on konkreettinen muistutus, että olen tässä. Olen vielä tänään 28-vuotias, huomenna 29, ja niin päivät etenevät minä mukanaan.
Kun olin täyttänyt 13, kirjoitin kirjeen viidentoista vuoden päähän, tänne 28-vuotiaalle itselleni. Tarkoitus oli tietenkin, että avaisin kirjeen syntymäpäivänäni, mutta totta kai olen lukenut sen jo moneen kertaan näiden vuosien aikana. (Minulla ei ole kärsivällisyyttä, mutta uteliaisuutta on.)
Se 13-vuotias minä toivoi silloin, että tulen 28-vuotiaana olemaan yhden kirjan kirjoittanut kirjailija ja kahden lapsen äiti. Että olen sellaisen ihmisen kanssa, jota rakastan. Ja tärkeintä: että olen onnellinen, onnellisempi kuin hän.
Olen saanut jotain siitä. En ole kirjoittanut kirjaa, mutta toivon tekeväni sen. En ole äiti, mutta ehkä joskus teen ne kaksi lasta, juuri sen ihmisen kanssa, jonka kanssa saan olla nyt ja jota rakastan syvästi. Varovasti pystyn vihdoin sanomaan, että suurimman osan päivistäni olen onnellinen. Niinä muina, joina en ole, yritän joka tapauksessa olla kiitollinen.
Tahtoisin kirjoittaa uuden kirjeen tulevaisuuden minälleni, mutta en ole ollenkaan varma riittäisikö kärsivällisyyteni säilyttämään sitä lukemattomana kymmentä vuotta. Todennäköisesti ei. Siksi kirjoitan sanottavani tähän: vuodet, odotan teitä mielenkiinnolla, toiveikkaana, onnekkaana. Ja totta kai sopivasti peloissani. Niin sen täytyykin olla.
Hyvää syntymäpäivää, huomisen minä.