Olen kerännyt kesää talteen

Olen kerännyt kesää talteen; kukkien siemeniä parvekkeelta ja lapsuudenkotini pihamaalta, seuraavaa kasvukautta varten. Olen valmistanut likööriä ja hilloa mustikoista ja omenoista, lohduksi loputtoman pimeyden painostaessa. Kuivannut yrttejä; mäkimeiramia, minttua, salviaa, rosmariinia, lipstikkaa. Pakastanut rouskuja, sitruunamelissaa ja muiden keräämiä marjoja.

Haaveilen omasta pihasta, kellarista ja tilavasta pakastimesta. Tällä hetkellä kuitenkin iloitsen viljelypalstasta ja mietin huvittuneena aikaa, jolloin vannoin asuvani vain isoissa kaupungeissa, lähellä kaikkea missä tapahtuu. Ja tietenkin vuokralla, jotta olisi helpompi vaihtaa maisemaa. Niin ne haaveet muuttuvat, ja hyvä niin.

Kävin katsomassa Tove-elokuvan ja tuli heti palava halu järjestää illalliskutsut, joita varten piirtäisi ja lähettäisi kutsukortit ja joissa juotaisiin hienoista, jalallisista liköörilaseista ja tanssittaisiin villisti pienessä tilassa. Tuli myös kummallinen halu uida kylmässä vedessä, voisikin kokeilla talviuintia kerrankin ilman saunaa.

(Elokuvan jälkeen satuimme keltaisten lehtien täyttämällä Telakan terassilla viereiseen pöytään elokuvan ohjaajan ja tämän seurueen kanssa ja kuulin ohimennen, että Tovea taidokkaasti näytellyt Alma Pöysti joutui uimakohtausta varten kuudesti kylmään mereen, helmikuussa.)

Seuraavaksi aion opetella uudestaan neulomaan ja kutoa villapaidan (saakutti soikoon!), tuli siitä miten ruma tahansa. Ja lukea, mutta pelkästään queer-kirjallisuutta (miten se sitten ikinä määritelläänkään). Voin suositella ainakin: Ocean Vuongin romaania On Earth We’re Briefly Gorgeous (englanniksi), Edith Hammarin sarjakuvateosta Homo Line (ruotsiksi) sekä Eeva Turusen novellikokoelmaa Neiti U muistelee niin sanottua ihmissuhdehistoriaansa (suomeksi).

Syksy saa tulla, ja talvikin.

Jos tämä maailma pyörisi minun ympärilläni

 

Pitkä parisuhteeni päättyi tänä syksynä. Vesi merkitsi tämän ajan.

Sinä perjantaina me istuimme autossa kun taivas repesi ja alkoi sataa niin, että vesi nosti pieniä pilareita lätäköistä ja äkkiä muodostuneista puroista. Kun lähdin ajamaan pois, sade teki aralle auringolle tilaa. 

Lauantailta, päivältä jona pakkasin elämäni laatikoihin, ei vedestä ole mielessäni jälkeäkään.

Sunnuntaina, kun kaikki oli aseteltu ahtaasti peräkärryyn, alkoi sataa kun sain kuomun viimein laskettua. Kotimatkalla, matkalla pois kotoa, satoi, ja tuulilasinpyyhkijät antoivat pisaroiden sumentaa tien.

Maanantaina oli kirkasta. Nousin aikaisin, kuten uudessa elämässäni on tullut tavaksi. Kävelin vanhan kotikaupunkini lentokentän ympäri. Yhtäkään konetta ei noussut ilmaan, mutta aurinko paistoi ja aamun kirpeässä ilmassa hengitykseni kosteus paljastui säteitä vasten.

Väliaikaisella kotikadullani tehdään laajaa vesiverkoston uudistustyötä. Ensimmäisellä viikolla vettä satoi taivaalta ja syöksyi kaivoista, tulvi päällystämättömillä kaduilla, kerääntyi liejuna jalkakäytäville. Oli kuin uisi sadesäällä – sitä kastuu joka tapauksessa. 

Sitten, äkkiä, vesi lakkasi. Ei valunut hanoista, tyhjät putket pitivät hurjaa meteliä, suihkusta putosi vain pieni, haalea noro.

Yhtä nopeasti se kuitenkin palasi, tyrskähteli ruosteenvärisinä, arvaamattomina purskahduksina – kunnes laantui taas.

Autossa käymättä jätetty keskustelu ilmaantui eräänä iltana, kuten sen oikeus oli. Yöllä havahduin kaikennielevään kaatosateeseen ja ukonilmaan. Salamat leiskuivat ikkunan takana ja valaisivat huoneen. Tuntia myöhemmin heräsin, ja myrsky oli ohi.

Sen koommin en ole kiinnittänyt veteen erityisempää huomiota. Se on liikkunut normaalisti, kuulunut minne kuuluu – mutta väliaikaisen kotini hanasta vesilasia täyttäessä se valuu ihmeellisellä paineella niin, että lasillinen näyttää hetken samelta, ennen kuin taas kirkastuu. 

Jos tämä maailma pyörisi minun ympärilläni, kaikki tapahtuisi minulle, minua varten. Taivaan avautuminen, rankkasateet, myrskytuuli, hurrikaanit.

Vaan se ei pyöri. Jään seurailemaan veden liikkeitä.

 

Rehellisesti hauraana

”Älä koskaan luota ihmiseen, joka maanisesti ilmoittaa: ”Tämä on elämäni paras kevät!” Se tarkoittaa, että asiat ovat täysin pois tolaltaan.”
Kalle Haatanen – Pitkäveteisyyden filosofiaa

Timehop-sovellus muistutti minua äskettäin kuvista seitsemän vuoden takaa. Vuosien takaiseen instagram-postaukseeni olin koonnut ”ihanan kesän”.

Toistensa päälle valottuneissa filmikuvissa ihmiset hymyilevät. Kuvien perusteella olen koko kesän juhlinut, valvonut useisiin aamuihin asti, nukkunut ja herännyt taas upeisiin iltoihin. Olen tanssinut peruukki päässä, uinut yössä maauimalassa, hikoillut helteissä, tutustunut uusiin ystäviin – ja rakastunut.

Oikeasti muistan olleeni hukassa, niin hukassa.

Olin juuri lähtenyt rumalla tavalla parisuhteesta, jota en osannut lopettaa oikein. Ahdisti, se ja kaikki muut maailman asiat, käsittelemättömät tunteet, joita kannoin mukanani. Maniassani olin tuhlannut rahani ja olin paljon velkaa. Opintoni eivät edenneet. Istuin ahdistuneena graduseminaarissa tuntemassa oloni typeräksi ja vain odotin, että kohta jokaiselle paljastuu, miten olen jotenkin onnistunut huijaamaan itseni yliopistoon ja tähän pisteeseen olemattomilla ansioilla.

Join paljon ja väitin pitäväni hauskaa.
Join paljon, koska en osannut pitää hauskaa.
(Suhteeni alkoholiin on edelleen noiden vuosien jälkeen niin kieroutunut, että ehkä joskus täytyy kirjoittaa siitä oma postauksensa.)

Elin elämäni kamalinta aikaa, mutta yritin pitää yllä julkisivua, näytelmää ihmisestä, jolla on kaikki hyvin. Eikä vain hyvin: täydellisen hyvin, tietenkin! En lopulta tiedä, kuinka ansiokkaasti sen tein, mutta käytin pintani kiillottamiseen järjettömän paljon energiaa. Valehtelin, esitin ja näyttelin niin, että jos saman voiman olisi kohdistanut asioiden muuttamiseen, olisin varmasti, no, elänyt ne ajat hyvin erilaisella tavalla.

Jotenkin se on usein leimannut olemistani: esitys elämästä. Tarve näyttää kaiken olevan hyvin, vaikka todellisuudessa asiat olisivat luisumassa väärään suuntaan.

Myöhemmin olen usein miettinyt, mistä kaikki se esittäminen on johtunut. Miksen ole voinut antaa ahdistuksen olla näkyvillä? Miten se, että myöntää ääneen surunsa ja vaikeat päivänsä, tekee kenestäkään yhtään heikompaa ihmistä? Miksi me käytämme niin paljon vaivaa ollaksemme ulospäin ehjiä?

Roosa kirjoitti viime vuoden puolella jatkuvasta epäonnistumisen pelosta. Pohtiessani tätä tekstiäni luin sitä ja tämä kohta resonoi minussa: Ehkä kaiken takana on jonkinlaisen hallinnan tunteen säilyttäminen sekä riittämättömyyden pelko.

Ehkä omalla kohdallani kaikessa oli kyse juuri siitä. En osannut hallita sitä, mitä ympärilläni tapahtui, mutta pystyin sentään hallitsemaan sitä, millaisena näytin itseni.

Vaikka sehän on äärimmäistä vahvuutta, ettei koe tarvetta koko ajan esittää muuta kuin on. Että antaa hallinnan pettää ja hyväksyy sen.

Olen sivunnut tätä samaa aihetta jo kerran aiemmin tänä kesänä, kun kirjoitin unelmieni kesästä: Sorrun tämän saman koko ajan kaikki on niin ihanaa -narratiivin tuottamiseen myös itse. 

En ylläty, että samankaltaiset ajatukset toistuvat juuri nyt. Nämä rehellisyyden, valheen, esityksen ja totuuden teemat ovat olleet läsnä vahvasti elämässäni viime vuosina. Ehkä tulen kirjoittamaan niistäkin paremmin myöhemmin, jonain päivänä.

Mutta siihen asti, Roosaa lainatakseni: Ja sitten, nostan mielessäni keskisormen pystyyn näille ajatuksilleni ja mietin, entä sitten? Ehkä olenkin väärässä ja vääränlainen, totaalisen epäonnistunut, mutta entä sitten?

Kylvyn ylistys

Seuraavaksi kerron teille kylpyrutiinini, tai ehkä sitä voisi kutsua jopa jonkinlaiseksi kylpyrituaaliksi, sillä itselleni kylpeminen on tärkeä ja jollain tavalla pyhä toimitus; kaikin tavoin puhdistava oman itsen hellittelyhetki, jonka avulla rauhoitun, sekä ravitsen ja kunnioitan itseäni. Olenkin sanonut, että en suostu (tai ainakin harkitsen vakavasti) muuttamaan enää asuntoon, jossa ei ole kylpyammetta, niin snobilta kuin se kuulostaakin.

Aluksi huuhtelen kylpyammeen kauttaaltaan, laitan tulpan paikoilleen ja lasken sinne hetken niin kuumaa vettä kuin hanasta vain tulee. Sitten käännän hieman haaleammalle.

Kaadan sekaan senhetkisen olotilan mukaan joko kylpyöljyä, -vaahtoa tai -suolaa. Toisinaan haluan ihanan aromaterapiakylvyn ja sekoitan eteerisiä öljyjä oliiviöljyyn ja lasken kylpyveden sekaan.

Siirrän kylpyammeen viereen puujakkaran, jolle asettelen vesipullon, jonkun hyvän juoman ja mieluiten suolaista naposteltavaa. Toisinaan juomana on lasi viiniä, joskus jääteetä tai joku spesiaaliolut, mehu tai kahvikin käy. Parhaita kylpysnäksejä ovat ainakin oliivit, (suola)kurkkuviipaleet ja sipsit.

Sytytän muutaman kynttilän ympäri kylpyhuonetta. Pesen ja kuorin hellästi kasvojen ihon ja levitän sille hoitavan naamion. Oma ihoni pitää erityisesti kaikenlaisista savinaamioista.

Yhdistän puhelimen kaiuttimeen ja valitsen kuunneltavaksi jonkin podcast-jakson. Erityisen hyviä kylpy-podeja ovat mielestäni ainakin Sivumennen, Omaa luokkaa ja Petipuheita (viimeisimmäksi mainittua pitää Lounakollektiivissakin mukana oleva Noora, ystävänsä Jutan kanssa). Jakson kuunneltuani laitan jonkin soittolistan soimaan peseytymisen ajaksi. Kylvyn jälkeen rasvaan koko kehon kauttaaltaan ja olo on raukea.

Rakastan myös saunomista mutta kylpemisessä on jotain ihan erityislaatuista ihanuutta. Ehkä se on veden lämmin syleily, kehoa ei tarvitse niin kannatella ja ääriviivat pehmenevät. Keho tuntuu kevyeltä ja lempeältä, ystävälliseltä. Kylvyssä annan ajatusten vaeltaa ja usein saan paljon ideoita, jopa oivalluksia. En ihmettele yhtään, että kylpyjä on käytetty lääkinnällisiin tarkoituksiin.

Rakastan myös kylpylöitä, olisipa Suomessakin samanlaisia paikkoja kuin vaikka Budapestissa. No, onneksi on myös oma (vuokra-asunnon) kylpyamme, jonne saa rakennettua oman minikylpylän halutessaan. Harmi, että niin monista asunnoista on kylpyammeet poistettu tilavuuden ja tehokkuuden nimissä. En tosin tiedä, onko se myös jonkinlainen esteettömyysasia, jolloin se on tietty hyvä juttu.

Eihän kylpeminen kaikista ekologisin teko tietenkään ole, mutta luullakseni pienempi paha kuin vaikka jokapäiväinen lihansyönti tai lentokoneella lentäminen, vaikka tietenkään ympäristöystävällisyys ei ole pelkästään yksittäisten ihmisten harteilla.

Kokosin pienen soittolistan nimeltä Kylpymusiikkia (kuuntele täältä), jossa on mielimusiikkiani kylpyhetkiin, tosin se soveltuu varmasti myös vaikka syyskävelyille. Ja jos et omistakaan kylpyammetta, niin jalkakylvyn voi tehdä mihin vain vatiin tai ämpäriin. Samoin miniriikkisen höyrysaunan saa aikaiseksi, kun kiehauttaa vettä, kaataa sen kattilaan, lisää muutaman tipan jotain hyvän tuoksuista eteeristä öljyä ja menee kattilan kanssa pyyhkeen alle ”majaan” höyryhengittelemään.

Nautinnollisia kylpyhetkiä!

19.45

Kuusi kertaa sunnuntai-ilta kello 19.45:

Roosa, Tampere, UTC+2

Tyhjennän astianpesukonetta ja siivoilen keittiötä, koska en halua, että kumppanini tulee viimeisen työharjoittelupäivänsä jälkeen kotiin kamalaan kaaokseen. Ollaan sovittu, että juhlitaan harkan loppumista, joten olen käynyt ostamassa salaattiainekset sekä pakastepitsat, viini on jo kylmässä. Seuraavaksi laitan kylpyveden valumaan, sytytän kynttilöitä, laitan uudenvuoden juhlissamme soineen soittolistan päälle, kaadan roseeviiniä lasiin ja riisuudun. Istahdan höyryävään kylpyveteen odottamaan.

Julia, Turku, UTC+2

Makaan kirjan kanssa peiton alla, niin kuin olen maannut viimeiset kolme päivää. Olen flunssassa ja odotan koronatestin tuloksia. Nenäliinoja on kaikkialla ja olen kuluttanut enemmän panadol hotia, kuin olisi hyväksi. Ymmärrän nykyään, että se on paljon parempaa kuin se toinen merkki, kun siinä on mentholia ja se tuntuu mukavasti nenässä. Oikeasti tämä flunssa tuli tarpeeseen, jos sen saa myöntää. Olen jo pitkään tarvinnut lepotaukoa, mutten ole osannut pyytää sitä. Tällä viikolla otin yhteyttä työterveyteen ja pyysin apua työuupumukseen. Sain lähetteen työterveyspsykologille ja tämän flunssan. Olen nukkunut ja lukenut ja lukenut ja nukkunut. Aloitin viimein Adichien Americanah’n, joka on ollut yöpöydälläni ainakin kolme vuotta.

Susa, Helsinki, UTC+2

Olen alkanut tehdä kirjoitusharjoituksia joka päivä, kaksi kymmenen tai viidentoista minuutin harjoitusta, joissa tarkoituksena on vain kirjoittaa. Pysähtymättä, miettimättä, korjaamatta mitään. Olen kirjoittanut isäsuhteestani, kuolleesta enostani, väkivaltaisesta parisuhteesta ja vuosista, joista en tiennyt muistavani enää. Kun en mieti sanoja, kaikki tulee takaisin. Tänään kirjoitin: Hän puhui samalla äänellä mutta hänen puheenaiheensa olivat erilaiset ja huomasin hänen tahtovan puhua asioista, joissa hän on huomattavasti älykkäämpi kuin minä. Hän teki sen juuri siksi, että tuntisin oloni tyhmäksi, koska hän tiesi miten vihaan hävetä ja miten hyvä minä aina tahdon olla kaikessa. Kilvoittelumme, joka kerran yhdisti meitä, oli nyt rumaa ja katkeraa, minun osaltani, hänhän selvisi siitä voittajana, hän nöyryytti minua kun riisuin vaatteitani enkä voinut pelata sillä ainoalla kortilla, joka minulla oli: hän halusi minua, siksihän minä olin tässä hänen asunnossaan kello kolme aamuyöllä.

Noora, Hyvinkää, UTC+2

Se ollaan me kaksi tästä eteenpäin.

Pitkä parisuhteeni loppui yllättäen, ja välttääkseni äärimmäisen epämiellyttävän asumisjärjestelyn nostin koko elämäni perustuksiltaan ja siirsin vanhaan kotitalooni kahdessa intensiivisessä vuorokaudessa. Nyt olen täällä, väistötiloissa, ehkä oikeammin välilaskulla, etsin meille kahdelle uutta kotia. Loppu on aina alku ja olen valmis.

Sara, Turku, UTC+2

Tämän iltapäivän ja illan olen ollut paikassa, jossa on lisäkseni toinenkin pienen lapsen äiti. Toinen äiti tarjoaa lapselleen tasaisin väliajoin ravitsevan aterian, ajankohdat katsotaan huolellisesti kellosta. Olen onnellinen löytäessäni sattumalta laukustani pienen rusina-askin. Toivon, että tilanne vaikuttaisi muiden silmissä siltä, että olen varta vasten varannut lapselleni mukaan purtavaa. Kahvipöydässä toiselle lapselle annetaan terveellinen välipala (pensasmustikoita, kyytipojaksi vettä), oma lapseni haluaisi ottaa kolmannen suklaakeksin ja lisää mehua. Seitsemän maissa lähdemme kotimatkalle, toinen perhe jää vielä keittämään lapselle kaurapuuroa (pensasmustikoilla). Kotona lapseni syö puolikkaan banaanin, kananmunan ja ison viipaleen leipää, koska se on saanut vain niitä saamarin suklaakeksejä.

Jenna, Missoula, UTC-7

Olen viettänyt koko päivän maaten sängyssä krapulassa. Riideltiin aiemmin aamulla Katin kanssa, ja sen riidan jälkeen nukuin päiväunet. Nykyinen hetki on parempi. Krapula on mennyt menojaan, ja nyt on rauhaisaa. Kat on keittiössä laittamassa ruokaa ja minä sytytän kynttilöitä. Ikkunamme toisella puolella taivas on harmaa ja täynnä Kaliforniasta ja Oregonista tullutta savua. Siellä olevat metsäpalot ovat tuhonneet joillekin ihmisille aivan kaiken. Ajattelen niitä ihmisiä, jotka olen nähnyt uutisissa. Niitä, jotka ovat nyt kodittomia. Ajattelen ilmastonmuutosta. Katselen Katia, hän paistaa munakoisoviipaleita hymyillen ja sitten sanoo rakastavansa minua. Haim soi taustalla: Why me? How’d I get this hallelujah?