Kun olimme tyttöjä

Tänään vietetään kansainvälistä tyttöjen päivää. Tarkoituksena on vähentää tyttöihin ja tyttöyteen kohdistuvaa syrjintää ja vähättelyä, edistää tyttöjen oikeuksien toteutumista ja nostaa kaikkia tyttöjä ja tyttöyttä. Naisliitto Unioni aloitti #KunOlinTyttö-somekampanjan, jolla juhlistetaan sitä, että tyttöyttä on yhtä monenlaista kuin tyttöjä on olemassa. Kampanja kutsuu kaiken ikäisiä naisia ja tyttöjä jakamaan omia kokemuksiaan tyttönä olemisesta, syrjinnästä ja voimaantumisesta.

Me Lounassa olemme suuria tyttöjen ja tyttöyden faneja, ja halusimme tietysti jakaa omia ajatuksiamme ja kokemuksiamme siitä, kun olimme tyttöjä.

Julia

Kun olin tyttö, minulla oli paksu ja takkuinen tukka, kova ääni ja kova pää. Jo pikkutyttönä esikuvani olivat äidin meille lukemista kirjoista ja toistamiseen katsomistamme piirretyistä ja elokuvista tutut Pikku Myy, Ronja Ryövärintytär ja Peppi Pitkätossu. Olin itsenäinen ja itsepäinen ja minulle oli tärkeämpää olla oikeassa, ilmaista mielipiteeni ja ajatukseni (kovaan) ääneen ja saada haluamani läpi kuin olla kiltti tai sovinnainen. Vaarini kutsui minua tinttapieruksi. Vastasin kuulemma sanan merkitystä täydellisesti.

Kolme vuotta vanhempi isosiskoni oli elämäni tärkein ihminen ja riitelimme ainakin oman muistikuvani mukaan todella vähän. Joskus tottakai tuli vääntöä, kun muuten todella kärsivällinen siskoni kerrankin halusi oman tahtonsa läpi. Meille opetettiin, että ”fiksumpi antaa periksi”, mutta ei minua todellakaan kiinnostanut olla fiksumpi, jos se tarkoitti periksi antamista. Päiväkodin aikuiset olivat kuulemma joskus kuvailleet meitä päivänsäteeksi ja menninkäiseksi. Voitte kuvitella, kumpi oli kumpi.

Olen ollut onnekas ja saanut ympärilleni ihmisiä, jotka ovat antaneet minun olla juuri sellainen tyttö kuin olen, enkä ole saanut kuulla luonteeni, ulkonäköni tai kiinnostuksen kohteitteni olevan tytöille sopimattomia. Rakastin barbeja ja prinsessaleikkejä, lempivärini oli sininen, pelasin jalkapalloa ja tanssin balettia. Unelma-ammattini oli kioskintäti.

Päiväkoti-ikäisenä olin äärimmäisen viehättynyt prätkähiiri- ja katuhaileluista. Toivoin niitä monta kertaa lahjaksi ilman menestystä, ja jouduin tyytymään kaveripoikien lelujen lainaamiseen. Niitä ei kielletty sen takia, että ne olisivat ”poikien leluja”, tai ainakaan en muista koskaan kuulleeni meillä kotona sellaista puhetta. Ne kiellettiin, koska ne olivat ”väkivaltaleluja” äitini mukaan, joka oli tuohon aikaan todella innokas tuore erityispedagogi ja kasvattaja. Sain kuitenkin eräänä jouluna kovasti toivomani ”käärmelinnan”, joka oli kuin Polly Pocket, mutta suunnattu pojille (nyt tiedän, että kyse oli Mighty Max -lelusarjan Mighty Max Conquers the Temple of Venom –lelusta). Sain samana jouluna käärmelinnan ja Jasmine-barbien ja rakastin molempia.

Koulussa sain kuitenkin kärsiä siitä, etten vastannut joidenkin opettajien käsitystä siitä, miten tyttöjen kuuluu käyttäytyä. Avasin suuni, kun jokin ei ollut mielestäni oikein, turhauduin, koska oppitunnit eivät sopineet minulle ja osasin monet asiat jo, ja käyttäydyin sen takia tunneilla huonosti. Sain toisen luokan päätteeksi huonot arvosanat käyttäytymisestä, ja muistan itkeneeni vuolaasti kokemaani vääryyttä.

Jouduin ala-asteella kaksi kertaa jälki-istuntoon. Ensimmäisellä kerralla heitin välitunnilla lumipallon ja toisella potkaisin jalkapallon päin käytävän kelloa ja se rämähti alas. Jälkimmäisestä jouduin myös rehtorin puhutteluun. Käyttäytymisestäni oltiin huolissaan samalla, kun pojille samoja juttuja pidettiin ihan tyypillisenä. Olin todella huono telinevoimistelussa, jota tytöillä oli luvattoman usein. Pojat taas pelasivat minua kiinnostaneita joukkuepelejä. Kieltäydyin opettelemasta takaperinkuperkeikkaa, koska se oli minusta kamalaa, typerää ja täysin turhaa. Se tietysti vaikutti liikunnan arvosanaani.

Takkuista tukkaa lukuun ottamatta olen pitkälti tuo sama tyttö edelleen. Jos pikkutyttö-minä osaisi vähän paremmin englantia ja voisin lähestyä häntä tulevaisuudesta, lähettäisin hänelle lempimeemini (alkuperäisen naiset-sanan muutin tytöiksi):

To the girls who are aggressive: keep being assertive.
To the girls who are bossy: keep on leading.
To the girls who are difficult: keep telling the truth.
To the girls who are too much: keep taking up space.


Sara

Kun olin tyttö, olin aivan liian iso.

Alakoulussa opettaja marssitti meidät luokasta ruokalaan pituusjonossa ja minä, pisin, isoin, olin aina viimeisenä. ”Sara se on syönyt reippaasti puuronsa”, oli tällä opettajalla tarpeettoman usein tapana sanoa ja minä mietin, että miksi, miksi minun oli pitänyt syödä sitä hemmetin puuroa.

Futisturnauksissa vastapuolen pelaajat jupisivat, että epäreilua, kun noilla ruotsinkielisillä on tuo yksi iso pelaaja. Olimme kaikki saman ikäisiä.

Hiukseni olivat pitkät ja paksut ja palmikolla ollessaan ne vetivät vertoja paksuudellaan käsivarrelleni (28-vuotias minä söisi hattunsa saadakseen vastaavanlaiset). Muiden luokan tyttöjen letit olivat mielestäni sieviä ja pieniä (kuten kaikki muukin heissä) ja minä harmittelin, että oliko ihan kaiken minussa oltava niin isoa.

En ole enää verrattain mikään mahdoton hujoppi, ehkä 172 tai 173 senttimetriä, mutta minulla on edelleen ison identiteetti. Edelleen huomaan vetäväni hartoitani kyyryyn, edelleen ajattelen joidenkin epäonnistumisten kohdalla syyn olevan koossani. Hävettää kysyä kenkäkaupassa myyjältä omaa kokoani.

Tyttäreni on nyt, alle 3-vuotiaana, ikätovereitaan keskimäärin päätä pidempi. Huomaan murehtivani sitä toisinaan. Kunpa en joutuisi erikseen pyytämään neuvolan terveydenhoitajaa olla kommentoimatta tyttäreni kokoa hänen kuullensa, kunpa yhtään kukaan ei päivittelisi hänen kokoaan. Toivon koko sydämestäni, että hän saisi elää maailmassa, jossa tyttöjen ei tarvitsisi pienentää itseään ollakseen tarpeeksi.


Noora

Minun aikani ei ole lineaarinen, se on kasa postikortteja, jokainen vuosi on omansa, ne pinoutuvat toistensa päälle ja loppuvat kun ei ole enää terveisiä joita lähettää. 

Juuri nyt olen lapsi, teini, aikuinen, kaikkia niitä samaan aikaan ja siitä syystä kun olin tyttö tarkoittaa minulle aikaa, jolloin koin olevani tyttö. En jotain muuta, joksi naisen sijaan kasvoin. Tyttö, kaikessa mitä se pitää sisällään.

Kun olin tyttö, kiipesin päivittäin puuhun, se oli yksi lempiharrastuksistani. Virittelin monimutkaisia köysiratoja takapihan mäntyjen korkeuksiin ja roikuin niissä kuin hurjimmassakin seikkailupuistossa.

Kun olin tyttö, pelkäsin nukkumista. Näin paljon painajaisia, nousin hikisenä sängystä yön pimeässä, laskin kosteat jalkapohjat kylmää lattiaa vasten ja hiippailin vanhempieni makuuhuoneen ovelle. Kurkistin sisään, kuiskasin äiti ja kipusin sänkyyn, turvaan, ihan pienenä, surkeana, rohkeana.

Kun olin tyttö, yllytin serkkuni syömään kastemadon. En tiedä miksi, harmittihan minua jo matoparkojen syöttinä käyttäminen valtavasti. Serkku söi madon, minä söin ikävästi kurkkuun tarttuvaa hiekkaa. 

Kun olin tyttö, pakotin Barbien ja Kenin rakastumaan toisiinsa. Sitähän leikki lopulta on, keksityn todellisuuden käsikirjoittamista, asettamista haluamiinsa uomiin. Minun tarinoissani oli tyttöjen ja poikien välistä ihastusta, perhe-elämää, hevosharrastuksia, seksiäkin. Joku voisi sanoa, että ihan perinteisiä juttuja.

Kun olin tyttö, katselin Formula 1 -kilpailuita isäni kanssa jokainen kesäsunnuntai. Keräsin pikkuautoja, nappasin salaisen tuoksahduksen polttoainetta autotallissa, seurasin renkaan vaihtoa mielenkiinnolla, sain vääntää pultit, jotka isä kiristi loppuun saakka kun olin karannut muihin puuhiin.

Kun olin tyttö, leikin äitiä Baby Born -vauvalleni. Syötin sille ruokaa, jonka tuoksun muistan edelleen. Se pissasi sen ulos keltaisena mönjänä. Leikin imettäväni sitä, olin nähnyt äitini ruokkivan pikkusiskoani niin. Yhtenä päivänä syötin nukelle multaa. Siitä se ei enää toipunut.

Kun olin tyttö, juonsin radio-ohjelmia, luistelin kaunoluistimilla, järjestin superpallojen taitokilpailuja, soitin lelusaksofonia, rakensin lumilinnoja, olin serkkujeni järjestämässä armeijassa, itkin kun kaaduin jäällä, kiljuin hurjan keinun kyydissä, nauroin kun sain jalkapallosta naamaan, tärisin mörön hiipiessä muumien terassille.

Kun olin tyttö, elin niin kuin voisin tehdä mitä tahansa, oletetusta sukupuolestani riippumatta. Ja kuinka ollakaan, niinhän minä voin.


Roosa

Lapsena rakastin barbieleikkejä, lukemista, heppajuttuja, piirtämistä ja pukeutumista. Tykkäsin myös rymytä metsässä, rakentaa kilparatoja pikkuautoille hiekkalaatikolla ja juosta kilpaa eskarin pihassa. Viisivuotiaana en suostunut pukeutumaan mihinkään muuhun, kuin kukkamekkoon ja lakerikenkiin. Kuusivuotiaana mummini olisi halunnut ostaa minulle kukallisen lippalakin, mutta vaadin saada punasinisen jääkiekkolippiksen, vaikka en seurannut jääkiekkoa, tykkäsin vain lippiksen väreistä. Olen kiitollinen siitä, että minulle ei koskaan kotona sanottu, etten saa tai voi tehdä jotain, koska olen tyttö.

Koska tytöt on ihania! Voimakkaita, herkkiä, kiukuttelevia, kikattavia, äänekkäitä, ujoja, helliä ja roiseja. Koen itseni paljon enemmän tytöksi kuin naiseksi ja aion kutsua itseäni tytöksi vielä satavuotiaana, jos se silloin hyvältä tuntuu. Tyttöjen vähättely vituttaa mua, koska se on niin absurdia, turhaa ja väärin. Tytöt voivat olla mitä tahansa, sedät väistykää!


Susa

Koen olevani etuoikeutettu, koska tyttöys on ollut minulle niin helppoa. 

Kasvoin perheessä, jossa minulla oli isä, äiti ja kolme siskoa. Koska vanhemmillani ei silloin ollut sukupuolta, hehän olivat vain vanhempia, maailmassani oli pitkään olemassa pelkkiä tyttöjä. Me kaikki olimme tosi erilaisia, toteutimme tyttöyttä ja tyttönä olemista sadoilla ja tuhansilla eri tavoilla. 

En kokenut, että tyttöydessä olisi mitään erilaista, ainakaan mitään heikompaa. Astuin kieltojen, rajojen ja vaatimusten maailmaan vasta aikuisena. Edelleen se hämmentää, pökerryttää ja riipii minua, se esteiden täyttämä maailma edessäni.

Toivon, että lapsuuteni tyttöys olisi saavutettavissa kaikille: helppo ja vapauden sävyttämä. Tyttöys, joka on täynnä ainoastaan mahdollisuuksia.


Jenna

Kun olin tyttö, olin ilkeä muille tytöille. 

Ympäriltäni löytyi aina sellaisia tyttöjä, jotka tekivät pikku ilkeyksiä toisilleen, ja pidin tätä ihan normaalina. Kaveripiiriini kuului sellaisia tyttöjä, jotka saattoivat päivittäin sanoa rumia toisistaan ja puukottaa toisiaan selkään. Pidin sellaisia tyttöjä suosittuina. Pikku hiljaa opin, että näin tytöt saattavat tehdä, ja ettei muihin tyttöihin voi koskaan luottaa täysin. 

Minusta oli täysin luontevaa olla kateellinen muille tytöille. Minusta oli täysin luontevaa puhua muista tytöistä heidän selkänsä takana. Minusta oli täysin luontevaa kutsua muita tyttöjä rumiksi tai pulleiksi tai tylsiksi. 

Kuvittelin usein kilpailevani muiden tyttöjen kanssa. Vertailin itseäni muihin tyttöihin balettitunneilla, koulussa ja yökylässä. Siitä tuli melkein pakkomielle: tuo tyttö on minua sievempi, tuo tyttö on minua parempi, tuo tyttö on minua älykkäämpi. 

Kyseenalaistin sekä muiden tyttöjen arvoa ja kelpoisuutta että omaa arvoa ja kelpoisuutta. Siitä tuli sellainen noidankehä, josta vasta aikuisena luovuin viimein. Jossain vaiheessa hoksasin, kuinka huonosti olin kohdellut niin muita tyttöjä kuin itseäni. 

Jos voisin puhua tyttö-minäni kanssa juuri nyt, kertoisin hänelle yhden jutun: sinä riität.

Kaikki tytöt riittävät. 

Toistaisin hänelle tämän uudelleen ja uudelleen ja uudelleen.

Black lives matter

Artwork: Robin G

 

Vuonna 2020 ihmisiä tapetaan sen takia, että niillä on ruskea iho.

Meidän ja kaikkien valkoisten ihmisten on korkea aika tehdä asialle jotain. Antirasismi ei voi enää olla vain rodullistettujen ihmisten harteilla eli niiden, jotka itse kärsii siitä rasismista. #BLM-postaukset somessa eivät enää riitä. Ne ovat hyvä alku, jonka lisäksi meidän täytyy kuunnella, oppia, antaa tilaa, tunnistaa etuoikeutemme ja olla valmiita luopumaan niistä, avata lompakkomme, pitää meteliä mutta opetella myös pitämään turpamme kiinni, kun ei tiedetä tarpeeksi tai meidän mielipiteellä ei ole merkitystä. Meidän täytyy tehdä näitä kaikkia niin pitkään, kunnes muutos tapahtuu.

Kokosimme lähteitä, joista me olemme oppineet rasismista, antirasismista, valkoisesta etuoikeudesta ja liittolaisuudesta sekä toimijoita, joiden kautta olemme pyrkineet vaikuttamaan.

Näistä on hyvä aloittaa:

Zeldan vinkkejä aktiiviseen antirasismin
Kuinka käytän hyödynnän valkoista etuoikeuttani muiden hyväksi -listaus
Mahadura & Özberkan: Rakenteellinen rasismi Suomessa -radio-ohjelma
Amnestyn Vaadi oikeutta George Floydille! -vetoomus
Fight for Breonna -vetoomus
Hands up Act -vetoomus
Fem-R:n antirasistinen sanasto

Näitä toimijoita kannattaa seurata ja tukea lahjoittamalla tai liittolaisjäsenyydellä:

Black Lives Matter
Black Visions Collective
Fem-R
Ruskeat tytöt
Students of Colour
Good Hair Day

Näistä voit oppia katsomalla, kuuntelemalla ja lukemalla:

Kelet – Ole mitä haluat, honey! -dokumentti
13TH-dokumentti
Yeboyah, Renaz ja Wekesa: Black lives matter -radio-ohjelma
Ruskeat tytöt: Kaikkien koulu? -podcast
The New York Timesin 1619 -podcast (englanniksi)
Koko Hubara – Ruskeat tytöt
Ta-Nehisi Coates – Between the World and me

Näistä voit opiskella vielä vähän lisää:

Yhdenvertaisuusvaltuutetun selvitys: Afrikkalaistaustaisille suomalaisille rasismi ja syrjintä ovat arkipäivää
Itä-Suomen yliopiston Antirasismin perusteet (5 op) -verkkokurssi
White Privilege: Unpacking the Invisible Knapsack -essee (englanniksi)
Our democracy’s founding ideals were false when they were written. Black Americans have fought to make them true -artikkeli (englanniksi)
Lähteitä antirasistisen toiminnan tueksi -listaus
Anti-racism resources -listaus (englanniksi)

Lista on suppea, jotta jokainen meidän lukija pystyisi ottamaan sen haltuun. Älä kuitenkaan jätä oppimista tähän, vaan etsi tietoa, googlaa, lue, kuuntele ja jaa sitten oppimasi eteenpäin. Anna rodullistettujen ihmisten levätä. Tämän postauksen kommenttikenttä odottaa suosituksianne.

Turussa järjestetään BLM-mielenosoitus 13.6. , johon Julia on osallistumassa. Jos kaipaat seuraa ja miekkariin, laita Julialle sähköpostia julia@lounakollektiivi.fi. Jos tiedät muista tulevista mielenosoituksista Suomessa, voit vinkata meille. Täältä voit vapaasti ladata ja tulostaa Robin G:n tekemiä julisteita mielenosoituksiin ja marsseille.

Haluamme myös tehdä osamme mustien ja ruskeiden äänten vahvistamiseksi, ja tarjoamme Lounan eri kanavat POC-kirjoittajien ja taiteilijoiden käyttöön. Jos haluaisit kirjoittaa tai jakaa jo kirjoittamasi tekstin tai muun teoksen kanavissamme, ole meihin yhteydessä: moi@lounakollektiivi.fi

Louna suosittelee

Elämme kummallisia, poikkeuksellisia aikoja, siitä on tuskin kellään epäselvyyttä. Nyt kun suuri osa viettää päivät lähinnä kotonaan, voi aika käydä välillä pitkäksi. Siksi kokosimme Lounakollektiivin yhteisiä suosituksia kotoiluun ja eristyelämään.

Ennen kuin mennään suosituksiin, haluamme lähettää lämpimiä ajatuksia sosiaali- ja terveydenhuoltoalan työntekijöille (erityisesti lähihoitajille ja sairaanhoitajille), kaupan kassoille, siivoojille, roskakuskeille, opettajille, varhaiskasvattajille ja kaikille muille, jotka pitävät yhteiskunnan rattaita pyörimässä.

Samoin ajatuksissamme ovat ne, joille koti ei ole se turvallisin paikka olla tällä hetkellä; henkistä tai fyysistä väkivaltaa kokevat, trans- tai homofobiaa kodeissaan kohtaavat, mielenterveysongelmien kanssa kamppailevat. Monet tukipalvelut ovat onneksi saavutettavissa myös netin ja puhelimen kautta. Apua on saatavilla.

Sitten siirrytään suosituksiin, olkaas hyvät!

Katsottavaa:

Julia:

  • Grace & Frankie (Netflix). Uskomattoman hauska ja raikas kuvaus ystävyydestä ja aika usein näkymättömäksi jäävistä ja passiivisina ja heikkoina kuvatuista iäkkäistä naisista. Saa katsomaan ikääntymistä paljon positiivisemmassa valossa. Sarjassa kuvataan myös vanhoja, tosi tavallisia homomiehiä, joita ei ihan hirveen usein näe populäärikulttuurissa. Sarjassa on lisäksi superihana, uudenlainen käsitys perheestä.
  • Studio Ghiblin leffat on nyt Netflixissä, ja jaksan palata niihin aina uudelleen. Monet Ghiblit on tosi ahdistavia eli kaikkia en suosittelisi oloa keventämään, mutta takuulla ahdistamattomia, ihanan lapsellisia ja naiiveja on Totoro, Kikin lähettipalvelu ja Kätkijät.

Susa:

  • Seinfeld, joka löytyy Viaplaysta, johon saa kahden viikon ilmaisen kokeilujakson. Toki kaksi viikkoa ei tule mitenkään riittämään tämän sarjan katsomiseen mutta… Täysin absurdi ja typerä ja typeryydessään ihana.
  • Perttu feat. Alexandra – Waves. Musiikkivideo, jossa on tallennettuna täydellisesti se, mitä kesä on ja miltä se tuntuu. Kun päästään ulos, meitä ehkä odottaa jo tämä.

Roosa:

  • The Great Pottery Throw Down (Youtube). Brittiläinen tosi-tv-kilpailu, jossa osallistujat kilpailevat siitä, kenen savityöt ovat keramiikka-ammattilaisten mielestä hienoimpia. Sopii kaikille keramiikan ystäville, tästä saa niin paljon ideoita savitöihin ja sormet oikein syyhyää päästä taas savihommiin. (Huomautuksena, että sisältää kuitenkin vähän ärsyttävän paljon turhaa sukupuolibinäärin korostamista.) Sain tästä vinkin Julialta, joka puolestaan kuuli tästä ystävältään Nealta.
  • Feel Good (Netflix). Koomikko Mae Martinin ideoima ja pääosanäyttelemä minisarja, jossa entinen huumeaddikti alkaa deittailla naista, joka on ensimmäistä kertaa ei-heterosuhteessa. Katsoin sarjan kaikki kuusi jaksoa putkeen yhden illan aikana, koska en malttanut lopettaa ja ensimmäiset jaksot nauroin ääneen ja lopuissa itkin jatkuvasti. Jos pidät ihmissuhdedraamasta ja/tai janoat itseni tavoin jatkuvasti queer/lesborepresentaatiota, katso tämä!

Sara:

  • Yle Areena on aarreaitta! Omia hyvän mielen tärppejä sieltä on Sohvaperunat, Avara luonto ja Aikuiset.
  • Musikaalit, rakastan niitä ja nyt jos koskaan on niiden aika! Netflixistä pitäis löytyä ainakin Grease, La La Land sekä Mamma Mia 2 (se on ykkösosaa sekopäisempi eli parempi).

Noora:

  • @historycoolkids (Instagram) tarjoaa tosi kiinnostavia, erilaisia palasia historiasta. Tänään opin mm. sen, että kaikkien rakastama, pehmeäpuheinen taidemaalari Bob Ross teki kaikki opetusvideonsa ilmaiseksi, ja että hänen ikoninen afronsa oli seurausta siitä, että hänellä ei ollut varaa käydä säännöllisesti parturissa. Live and learn!
  • @emmanuel_ceysson (Instagram). Mulle suurta iloa on tuonut Antti Holman aviomiehen Emmanuel Ceyssonin harpunsoittaminen. Manulla on omassa instassaan upeita videoita harjoituksista ja esityksistä harpistina The Metropolitan Operassa New Yorkissa. Ja siis bonusvinkki: @anttiholma ’n instan kohokohdista ”Perunan opinnot”. Huh.
  • Poika ja ilves Yle Areenassa! Klassikko!
  • Aloitin just Gleen alusta! Ja olin unohtanut miten valloittavan naiivi, mutta samaan aikaan monipuolinen ja hyvin kirjoitettu, kevyt sarja se onkaan. Mulle tää on myös erityisen hauska siksi, että olin itsekin choir nerd. (Netflix)

Jenna:

Kuunneltavaa:

Roosa:

  • Empress Of – I’m Your Empress Of. Juuri julkaistu albumi hondurasilais-yhdysvaltalaiselta Lorely Rodriguezilta, jolta löytyy ihania tanssibiisejä (mm. U Give It Up ja Love Is A Drug) kotidiskoiluun ja jolla kuullaan hänen äitinsä (joka myös tekee Lorelyn esiintymisasut!) viisauksia.

Sara:

  • Biisit, jotka ei kerro ihmissuhteista, maailmantuskasta tai mielellään tämän maailman ongelmista laisinkaan. Mun lempparilta J. Karjalaiselta poimisin esim biisit Varaani, Merenneitoni ja minä sekä vanhan klassikon: Apinaorkesterin.

Jenna:

  • Jeff Tweedy – I Know What It’s Like ja Slowdive – Slomo saa mut aina tuntemaan rauhaa. Talking Headsin levy Remain in Light saa aina tanssimaan!

Julia:

  • Konradsen – Saints and Sebastian Stories. Levyssä on jotain valtavan rauhottavaa ja lohdullista. Saa ainakin mut hengittämään rauhallisemmin. Levyn kansikin on todella kaunis. Bändi on mulle ihan uusi tuttavuus, enkä tiedä heistä mitään.

Luettavaa:

 Noora:

  • Viktor E. Frankl: Man’s Search For Meaning. (Ei-niin-kevyttä, mutta silti toivoa antavaa.) Kertoo kirjailijan kokemuksista keskitysleireillä holokaustin aikaan, mutta tekee sen eri tavoin kuin muut aiheesta kirjoitetut kirjat. Keskitysleireiltä selvinnyt Frankl on logoterapian – henkistä, tarkoituskeskeistä psykologiaa ja filosofiaa hyödyntävän psykoterapiamuodon – isä, ja kertoo kirjassaan siitä, miten hänen mukaansa kaikki perustuu ihmisen tarpeeseen löytää elämästä merkitys, hyvien ja vaikeiden aikojen keskeltä yhtä kaikki.

Jenna:

  • Sally Rooneyn Normal People. Luen tätä parhaillaan, superhyvin kirjoitettu.

Julia:

  • Tove Janssonin novellit, esim. yksiin kansiin kerätyt Valitut novellit (2019), joista monet löytyvät e- ja äänikirjoina eri palveluista, esim. Kuuntelija ja Nukkekaappi ja muita kertomuksia. Toven novellit on ihanan arkisia, välillä jopa tylsyyteen asti, mikä tällä hetkellä luo ainakin itselle turvaa. Tovella on taito kuvata arkisia ihmisiä ja tilanteita tovemaisen taianomaisesti. Ihmishahmot ovat realistisen ihmismäisiä, monet myös ihan tosi inhottavia, ja ihmissuhteissa esiintyvät tilanteet ja ongelmat niin osuvia ja aitoja, että välillä ei edes tajua novellien nerokkuutta kun vasta myöhemmin. Iso osa novelleista sijoittuu ihmisten koteihin ja pieniin arkiympyröihin, mikä myöskin istuu nykytilanteeseen, kun elinympäristö kutistuu kutistumistaan ja elämän perusasiat ja ihmissuhteiden hyvät ja huonot puolet korostuvat ihan poikkeuksellisella tavalla.

Susa:

  • E-kirjapalvelut nyt kun kirjastoon ei pääse. Ainakin Bookbeat ja Suomalainen tarjoavat palveluihinsa kahden viikon ilmaisen kokeilujakson. Tosi laajat valikoimat ja kirjoja löytyy sekä luettavina että kuunneltavina versioina.

Roosa:

  • Nearness on nettisivusto ja -yhteisö, hyvin saman tyyppinen kuin Rookie Mag aikoinaan. Sen perustajat Anna White ja Alia Wilhelm ovatkin vanhoja Rookieita. Näin he kuvailevat projektia sivuillaan: ”We wanted to create a community where we could share and seek inspiration from each other’s experiences, a space that encouraged self-reflection, open conversations about mental health, and a rare and real opportunity to slow down and process what was happening around us. Something akin to group art therapy. Nearness exists as a web platform and Instagram account, and will eventually come out as a print publication, too. We aim to include work from people all over the world, in the form of shared playlists, illustrations, personal essays, movie lists, printable collage kits and comics.” Voit siis itse osallistua projektiin ja tarjota omia juttujasi sinne halutessasi!

Puuhasteltavaa:

Noora:

  • Piiiiiitkät kävelyt ulkona. Lähde liikkeelle illalla vähän seitsemän jälkeen niin näet auringonlaskun.

Julia:

  • Näillä voi saada vähän lohtua ja kontrollin ja rutiinin tunnetta elämään:
    – siivoile ja sisusta kotia
    – vaihda kasveihin mullat ja sumuttele ja hoida kasveja
    – tee jalkakylpy
    – siivoa vaatekaappi
    – käy ystävien ja perheen kanssa ryhmävideokeskusteluja säännöllisesti
    – rakenna turvallinen pesä peitoista ja tyynyistä sänkyyn tai sohvalle
    – hoida ja lakkaa kynsiä
    – tee palapeliä

Susa:

  • Hengittäminen. Kun olo on pahimmillaan, pitää vaan selvitä hetkestä toiseen ja keskittyä perusasioihin. Hengittele tämän kolmion tahtiin.
  • Liikunta. Onneksi ulos saa yhä mennä juoksemaan. Kotitreeniin hyviä sovelluksia on esimerkiksi Nike Training, jossa on ilmaisena tosi paljon treenejä. Sweat-niminen sovellus on myös todella laadukas ja hyvä, ja nimi on enne, se on myös todella hikinen. Maksullinen, mutta uusi käyttäjä saa ilmaisen kokeilujakson nyt kuukauden ajaksi.

Roosa:

  • Kasvien kasvattaminen siemenistä asti. Siemeniä voi ostaa valmiina (vaikkapa Hyötykasviyhdistykseltä) tai sitten säästää syömiensä hedelmien ja kasvisten siemenet (esim. appelsiini, paprika, kurpitsa). Herneenversot on helppoja kasvattaa ja ihanan makuisia esim. leivän päällä. Juuri nyt seuraan innolla kotona tomaattien, laventelin ja basilikan kasvua.

Muistakaa myös, että tylsyys on välillä ihan hyvästä ja näitä(kään) poikkeusoloja ei tarvitse alkaa suorittaa. On tosi ok levätä ja ottaa päivä kerrallaan. Rasvatkaa myös niitä käsiä sen pesemisen lisäksi. Kyllä tästä selvitään.

Kerro.

Haluttaisi, että kerrot meille kaiken, mitä ajattelet Lounasta. Toivotaan palautetta, kehitysideoita, kehuja, kritiikkiä, toiveita, kysymyksiä, ihan kaikkea. Voit kertoa tähän alle kommentilla, instagramissa, fb-viestillä, ja sähköpostilla moi@lounakollektiivi.fi.

Rohkeasti vaan.

Tytöt tykkää tytöistä

Kuva: Ohyun Kwon

 

Eräs inhokkimyyteistäni on se, että nainen on toiselle naiselle susi, että kaikki naiset olisivat toisiaan selkäänpuukottavia juoruakkoja. Tietysti naisten joukkoon mahtuu heitäkin, ihan kuten kaikkiin sukupuoliin mahtuu ikäviä ihmisiä.

(Sanottakkoon alkuun se, mitä pidän itsestäänselvyytenä: sukupuolia on enemmän kuin kaksi ja tiukat sukupuoliroolit ja -odotukset rajoittavat ja vahingoittavat kaikkia. Transnaiset ovat naisia, piste.)

Suhtaudun epäilevästi naisiin, jotka ylpeilevät sillä, että kaikki heidän ystävänsä ovat miehiä, sillä se jos mikä haiskahtaa sisäistetyltä naisvihalta. Toki jokainen saa valita ystävänsä minkä seikan perusteella tahansa ja jos sinusta tuntuu hyvältä olla yksi jätkistä, mikäs siinä. Mutta se ei tee kenestäkään parempaa tai coolimpaa tyyppiä. Olen itsekin joskus ottanut kohteliaisuutena sen, kun joku mies on sanonut minun olevan erilainen kuin muut tytöt. Nyt tiedän paremmin ja sanoisin, että ei, olen todellakin samanlainen kuin kaikki muut tytöt. Koska tytöt on ihania!

Oma suhtautumiseni naiseuteen on vähintäänkin monimutkainen, mutta tyttöyttä rakastan. Heppatyttöys, runotyttöys, fanityttöys; pa-ras-ta! Jo Spice Girls (ja lukuisat muut kovikset) sen tiesivät, tytöissä on voimaa.

Kun mietin, mitä Lounakollektiivi on elämääni kuluneen vuoden aikana tuonut, on se ehdottomasti tyttöenergiaa parhaimmillaan. Erityisen iloinen olen siitä, että se energia on herkkää, kuuntelevaa, empaattista, pohdiskelevaa, kannustavaa, armollista ja liikuttavan lempeää.

Vaikka tiesin sen jo entuudestaankin, Louna on vain vahvistanut käsitystäni siitä, että tytöt tykkää tytöistä ja ihan kaikin tavoin; platonisesti, romanttisesti, seksuaalisesti, ujosti, rohkeasti, hyväksyvästi.

Ikuista ulkopuolisuuden tunnetta poteva yksinäinen runotyttöpuoleni on vihdoin löytänyt paikan, jossa on hyvä olla.