9 kappaletta terapiaa

Artwork by Marie-Florentine Geoffroy / Pretty Teeth

En ole koskaan käynyt terapiassa, vaikka uskon, että oikeastaan lähes kaikkien pitäisi. Uskon, että koronan jälkeen ihan kaikkien pitäisi. Jos nyt ylipäätään voidaan olettaa, että vielä tulee sellainen aika kuin koronan jälkeen. Korona aiheuttaa todella monelle poikkeuksellisen suuria huolia ja ahdistusta, fyysistä, henkistä ja taloudellista turvattomuutta, levottomuutta, epävarmuutta, turhautuneisuutta, yksinäisyyttä. Kysymyksiä tulee koko ajan enemmän kuin vastauksia, eikä mikään tunnu olevan varmaa. Mitään ei oikein uskalla odottaa ja suunnitella, mutta samalla tuntuu, että emme voi tehdä mitään muuta kuin odottaa. On ollut pakko totutella siihen, että epänormaalista on tullut normaalia ja epätodellisesta uusi todellisuus.

Olen vuosia kerännyt henkilökohtaiselle terapiasoittolistalle kappaleita, jotka saavat minut rauhoittumaan ja hengittämään, kun ahdistaa, hengitys kiihtyy, kädet tärisevät, enkä meinaa saada omia ajatuksiani kuriin. Tämä lista on ollut apunani gradustressissä, esiintymisjännityksessä, työnhakuprosessin auheuttamassa epävarmuuspuuskassa, unettomina öinä, musertavassa ilmastoahdistuksessa, ja nyt lähes jokapäiväisessä epätietoisuuden ja toimettomuuden aiheuttamassa levottomuudessa.

Valitsin tätä outoa aikaa ja teitä varten suosikkini listalta. Listalta löytyy 9 kappaletta ja 40 minuuttia terapiaa. En ole terapeutti, enkä oikeasti tiedä terapiamenetelmistä paljoakaan, mutta minulle tämä toimii. Jospa se toimisi sinullekin. Jos sinulla on siihen mahdollisuus, suosittelen soittolistan kuuntelemista alusta loppuun lattialla maaten, silmät kiinni ja musiikin tahtiin hengitellen. Bonobon Brace Brace toimii todistetusti myös yksinään akuutissa tilanteessa, esimerkiksi kun työhaastattelu osuu maailman huonoimpaan päivään ja vielä 10 minuuttia ennen haastattelua itket hysteerisenä vessassa. (Sain sen työn.)

Toivottavasti soittolistastani on sinullekin apua.

Louna suosittelee

Elämme kummallisia, poikkeuksellisia aikoja, siitä on tuskin kellään epäselvyyttä. Nyt kun suuri osa viettää päivät lähinnä kotonaan, voi aika käydä välillä pitkäksi. Siksi kokosimme Lounakollektiivin yhteisiä suosituksia kotoiluun ja eristyelämään.

Ennen kuin mennään suosituksiin, haluamme lähettää lämpimiä ajatuksia sosiaali- ja terveydenhuoltoalan työntekijöille (erityisesti lähihoitajille ja sairaanhoitajille), kaupan kassoille, siivoojille, roskakuskeille, opettajille, varhaiskasvattajille ja kaikille muille, jotka pitävät yhteiskunnan rattaita pyörimässä.

Samoin ajatuksissamme ovat ne, joille koti ei ole se turvallisin paikka olla tällä hetkellä; henkistä tai fyysistä väkivaltaa kokevat, trans- tai homofobiaa kodeissaan kohtaavat, mielenterveysongelmien kanssa kamppailevat. Monet tukipalvelut ovat onneksi saavutettavissa myös netin ja puhelimen kautta. Apua on saatavilla.

Sitten siirrytään suosituksiin, olkaas hyvät!

Katsottavaa:

Julia:

  • Grace & Frankie (Netflix). Uskomattoman hauska ja raikas kuvaus ystävyydestä ja aika usein näkymättömäksi jäävistä ja passiivisina ja heikkoina kuvatuista iäkkäistä naisista. Saa katsomaan ikääntymistä paljon positiivisemmassa valossa. Sarjassa kuvataan myös vanhoja, tosi tavallisia homomiehiä, joita ei ihan hirveen usein näe populäärikulttuurissa. Sarjassa on lisäksi superihana, uudenlainen käsitys perheestä.
  • Studio Ghiblin leffat on nyt Netflixissä, ja jaksan palata niihin aina uudelleen. Monet Ghiblit on tosi ahdistavia eli kaikkia en suosittelisi oloa keventämään, mutta takuulla ahdistamattomia, ihanan lapsellisia ja naiiveja on Totoro, Kikin lähettipalvelu ja Kätkijät.

Susa:

  • Seinfeld, joka löytyy Viaplaysta, johon saa kahden viikon ilmaisen kokeilujakson. Toki kaksi viikkoa ei tule mitenkään riittämään tämän sarjan katsomiseen mutta… Täysin absurdi ja typerä ja typeryydessään ihana.
  • Perttu feat. Alexandra – Waves. Musiikkivideo, jossa on tallennettuna täydellisesti se, mitä kesä on ja miltä se tuntuu. Kun päästään ulos, meitä ehkä odottaa jo tämä.

Roosa:

  • The Great Pottery Throw Down (Youtube). Brittiläinen tosi-tv-kilpailu, jossa osallistujat kilpailevat siitä, kenen savityöt ovat keramiikka-ammattilaisten mielestä hienoimpia. Sopii kaikille keramiikan ystäville, tästä saa niin paljon ideoita savitöihin ja sormet oikein syyhyää päästä taas savihommiin. (Huomautuksena, että sisältää kuitenkin vähän ärsyttävän paljon turhaa sukupuolibinäärin korostamista.) Sain tästä vinkin Julialta, joka puolestaan kuuli tästä ystävältään Nealta.
  • Feel Good (Netflix). Koomikko Mae Martinin ideoima ja pääosanäyttelemä minisarja, jossa entinen huumeaddikti alkaa deittailla naista, joka on ensimmäistä kertaa ei-heterosuhteessa. Katsoin sarjan kaikki kuusi jaksoa putkeen yhden illan aikana, koska en malttanut lopettaa ja ensimmäiset jaksot nauroin ääneen ja lopuissa itkin jatkuvasti. Jos pidät ihmissuhdedraamasta ja/tai janoat itseni tavoin jatkuvasti queer/lesborepresentaatiota, katso tämä!

Sara:

  • Yle Areena on aarreaitta! Omia hyvän mielen tärppejä sieltä on Sohvaperunat, Avara luonto ja Aikuiset.
  • Musikaalit, rakastan niitä ja nyt jos koskaan on niiden aika! Netflixistä pitäis löytyä ainakin Grease, La La Land sekä Mamma Mia 2 (se on ykkösosaa sekopäisempi eli parempi).

Noora:

  • @historycoolkids (Instagram) tarjoaa tosi kiinnostavia, erilaisia palasia historiasta. Tänään opin mm. sen, että kaikkien rakastama, pehmeäpuheinen taidemaalari Bob Ross teki kaikki opetusvideonsa ilmaiseksi, ja että hänen ikoninen afronsa oli seurausta siitä, että hänellä ei ollut varaa käydä säännöllisesti parturissa. Live and learn!
  • @emmanuel_ceysson (Instagram). Mulle suurta iloa on tuonut Antti Holman aviomiehen Emmanuel Ceyssonin harpunsoittaminen. Manulla on omassa instassaan upeita videoita harjoituksista ja esityksistä harpistina The Metropolitan Operassa New Yorkissa. Ja siis bonusvinkki: @anttiholma ’n instan kohokohdista ”Perunan opinnot”. Huh.
  • Poika ja ilves Yle Areenassa! Klassikko!
  • Aloitin just Gleen alusta! Ja olin unohtanut miten valloittavan naiivi, mutta samaan aikaan monipuolinen ja hyvin kirjoitettu, kevyt sarja se onkaan. Mulle tää on myös erityisen hauska siksi, että olin itsekin choir nerd. (Netflix)

Jenna:

Kuunneltavaa:

Roosa:

  • Empress Of – I’m Your Empress Of. Juuri julkaistu albumi hondurasilais-yhdysvaltalaiselta Lorely Rodriguezilta, jolta löytyy ihania tanssibiisejä (mm. U Give It Up ja Love Is A Drug) kotidiskoiluun ja jolla kuullaan hänen äitinsä (joka myös tekee Lorelyn esiintymisasut!) viisauksia.

Sara:

  • Biisit, jotka ei kerro ihmissuhteista, maailmantuskasta tai mielellään tämän maailman ongelmista laisinkaan. Mun lempparilta J. Karjalaiselta poimisin esim biisit Varaani, Merenneitoni ja minä sekä vanhan klassikon: Apinaorkesterin.

Jenna:

  • Jeff Tweedy – I Know What It’s Like ja Slowdive – Slomo saa mut aina tuntemaan rauhaa. Talking Headsin levy Remain in Light saa aina tanssimaan!

Julia:

  • Konradsen – Saints and Sebastian Stories. Levyssä on jotain valtavan rauhottavaa ja lohdullista. Saa ainakin mut hengittämään rauhallisemmin. Levyn kansikin on todella kaunis. Bändi on mulle ihan uusi tuttavuus, enkä tiedä heistä mitään.

Luettavaa:

 Noora:

  • Viktor E. Frankl: Man’s Search For Meaning. (Ei-niin-kevyttä, mutta silti toivoa antavaa.) Kertoo kirjailijan kokemuksista keskitysleireillä holokaustin aikaan, mutta tekee sen eri tavoin kuin muut aiheesta kirjoitetut kirjat. Keskitysleireiltä selvinnyt Frankl on logoterapian – henkistä, tarkoituskeskeistä psykologiaa ja filosofiaa hyödyntävän psykoterapiamuodon – isä, ja kertoo kirjassaan siitä, miten hänen mukaansa kaikki perustuu ihmisen tarpeeseen löytää elämästä merkitys, hyvien ja vaikeiden aikojen keskeltä yhtä kaikki.

Jenna:

  • Sally Rooneyn Normal People. Luen tätä parhaillaan, superhyvin kirjoitettu.

Julia:

  • Tove Janssonin novellit, esim. yksiin kansiin kerätyt Valitut novellit (2019), joista monet löytyvät e- ja äänikirjoina eri palveluista, esim. Kuuntelija ja Nukkekaappi ja muita kertomuksia. Toven novellit on ihanan arkisia, välillä jopa tylsyyteen asti, mikä tällä hetkellä luo ainakin itselle turvaa. Tovella on taito kuvata arkisia ihmisiä ja tilanteita tovemaisen taianomaisesti. Ihmishahmot ovat realistisen ihmismäisiä, monet myös ihan tosi inhottavia, ja ihmissuhteissa esiintyvät tilanteet ja ongelmat niin osuvia ja aitoja, että välillä ei edes tajua novellien nerokkuutta kun vasta myöhemmin. Iso osa novelleista sijoittuu ihmisten koteihin ja pieniin arkiympyröihin, mikä myöskin istuu nykytilanteeseen, kun elinympäristö kutistuu kutistumistaan ja elämän perusasiat ja ihmissuhteiden hyvät ja huonot puolet korostuvat ihan poikkeuksellisella tavalla.

Susa:

  • E-kirjapalvelut nyt kun kirjastoon ei pääse. Ainakin Bookbeat ja Suomalainen tarjoavat palveluihinsa kahden viikon ilmaisen kokeilujakson. Tosi laajat valikoimat ja kirjoja löytyy sekä luettavina että kuunneltavina versioina.

Roosa:

  • Nearness on nettisivusto ja -yhteisö, hyvin saman tyyppinen kuin Rookie Mag aikoinaan. Sen perustajat Anna White ja Alia Wilhelm ovatkin vanhoja Rookieita. Näin he kuvailevat projektia sivuillaan: ”We wanted to create a community where we could share and seek inspiration from each other’s experiences, a space that encouraged self-reflection, open conversations about mental health, and a rare and real opportunity to slow down and process what was happening around us. Something akin to group art therapy. Nearness exists as a web platform and Instagram account, and will eventually come out as a print publication, too. We aim to include work from people all over the world, in the form of shared playlists, illustrations, personal essays, movie lists, printable collage kits and comics.” Voit siis itse osallistua projektiin ja tarjota omia juttujasi sinne halutessasi!

Puuhasteltavaa:

Noora:

  • Piiiiiitkät kävelyt ulkona. Lähde liikkeelle illalla vähän seitsemän jälkeen niin näet auringonlaskun.

Julia:

  • Näillä voi saada vähän lohtua ja kontrollin ja rutiinin tunnetta elämään:
    – siivoile ja sisusta kotia
    – vaihda kasveihin mullat ja sumuttele ja hoida kasveja
    – tee jalkakylpy
    – siivoa vaatekaappi
    – käy ystävien ja perheen kanssa ryhmävideokeskusteluja säännöllisesti
    – rakenna turvallinen pesä peitoista ja tyynyistä sänkyyn tai sohvalle
    – hoida ja lakkaa kynsiä
    – tee palapeliä

Susa:

  • Hengittäminen. Kun olo on pahimmillaan, pitää vaan selvitä hetkestä toiseen ja keskittyä perusasioihin. Hengittele tämän kolmion tahtiin.
  • Liikunta. Onneksi ulos saa yhä mennä juoksemaan. Kotitreeniin hyviä sovelluksia on esimerkiksi Nike Training, jossa on ilmaisena tosi paljon treenejä. Sweat-niminen sovellus on myös todella laadukas ja hyvä, ja nimi on enne, se on myös todella hikinen. Maksullinen, mutta uusi käyttäjä saa ilmaisen kokeilujakson nyt kuukauden ajaksi.

Roosa:

  • Kasvien kasvattaminen siemenistä asti. Siemeniä voi ostaa valmiina (vaikkapa Hyötykasviyhdistykseltä) tai sitten säästää syömiensä hedelmien ja kasvisten siemenet (esim. appelsiini, paprika, kurpitsa). Herneenversot on helppoja kasvattaa ja ihanan makuisia esim. leivän päällä. Juuri nyt seuraan innolla kotona tomaattien, laventelin ja basilikan kasvua.

Muistakaa myös, että tylsyys on välillä ihan hyvästä ja näitä(kään) poikkeusoloja ei tarvitse alkaa suorittaa. On tosi ok levätä ja ottaa päivä kerrallaan. Rasvatkaa myös niitä käsiä sen pesemisen lisäksi. Kyllä tästä selvitään.

Pieni urhea joukko

Louna täytti tammikuussa vuoden ja voi, kuinka iloinen olenkaan saadessani olla osa tätä pientä perhettä. Julia, Noora, Roosa, Jenna ja Susa hämmästyttävät minua kerta toisensa jälkeen viisaudellaan ja kyvyllään pukea asioita sanoiksi.

Joukkoon kuuluminen ei ole minulle itsestäänselvyys.

Jos Louna olisi runo, olisi se tämä säe Eeva Kilveltä:

Nukkumaan käydessä ajattelen:
Huomenna minä lämmitän saunan,

pidän itseäni hyvänä,
kävelytän, uitan, pesen,
kutsun itseni iltateelle,
puhuttelen ystävällisesti ja ihaillen kehun:
Sinä pieni, urhea nainen, minä luotan sinuun.

Kutsu

Hei ystävä,

Tervetuloa juhlimaan ensimmäistä syntymäpäivääni. Juhliin pääset mukaan tästä. Voit juhlia juuri siellä missä olet, juuri niin kuin sinusta tuntuu. Voit juhlia vaikka kylpyammeessa, peiton alla, kotimatkalla, ratikassa, lemmikin kanssa, yksin, yhdessä. Saat juhlia onnellisesti, lempeästi, väsyneesti, surullisesti, hilpeästi, vihaisesti, hiljaisesti. Näissä juhlissa ei ole pukukoodia, toivon, että tulet juuri sellaisena kuin olet.

Kokosin juhlamusiikiksi lempikappaleitani, joita voimme kuunnella yhdessä. Ajattelen, että tältä minä varmaan kuulostaisin, jos olisin tehty musiikista.

En toivo lahjoja, mutta ilahtuisin pienestä viestistä vieraskirjaani, jonka löydät vähän alempaa.

Ihana juhlia juuri sinun kanssasi.

Rakkaudella,
Louna

Ps. Hold on to each other.
Pps. Lista kannattaa laittaa shufflelle!

Artwork by Carla Llanos

Naiset joita olen lukenut

Kuvitus: Sara

Joku saattaa muistaa, että tuhlasin kolmasosan vuodesta naisvihamieliseen miehen kirjoittamaan kirjaan miehistä miehille. En selvästikään ollut kirjan kohdeyleisöä, enkä löytänyt kirjasta mitään tai ketään, johon samaistua.

Päätin lukea loppuvuonna pelkkiä naisten kirjoittamia kirjoja paremman kosketuspinnan toivossa. Naisia loppuvuoden kirjojen sivuilla on riittänyt, ja he auttoivat minut yli pahasta lukujumistani ja vakuuttelivat, että ehkä maailma vielä muuttuu ja joskus meitä vielä kuunnellaan.

On ollut todellisia naisia kuten Minna Canth, Alma Mahler ja Edith Södergran, kuvitteellisia naisia niin kuin Pecola ja Aino, omasta elämästään kirjoittavia naisia, feministejä, äitejä, sinkkuja, tutkijoita, taiteilijoita, maailmanmatkaajia, pakolaisia, opettajia. Osaan rakastuin, osaa ihailin, osassa luin itseni, yhtä inhosin.

Nyt kun muistelen tätä huomenna päättyvää vuotta, sen hetkiin linkittyvät vahvemmin kuin koskaan ennen kirjat ja naiset, joita olen lukenut.

Hanna Weselius – Alma!

Nappasin Hanna Weseliuksen Alman äidin kirjahyllystä, koska se oli lyhyt ja takakansi lupasi tarinoita naisista. Halusin lukea jotain nopeaa, joka toimisi palate cleanserina huonon lukukokemuksen ja pitkällisen lukujumin jälkeen. Alma! ei ollut mitenkään ihmeellinen, mutta sopi kummallisen osuvasti hetkeen, jossa sen luin. Neljästä eri naisesta kertova, katkonainen ja kollaasimainen kirja toimi hyvänä vastapainona Murakamin loputtomilta tuntuneille miesnovelleille. Tarinoiden kautta käsiteltiin naisen asemaa eri aikoina ja eri paikoissa, sukupuolten välistä epätasa-arvoa, valta-asetelmia, naisten taiteilijuutta ja mielenterveyttä. Kirja sai ajattelemaan, kiinnostumaan Alma Mahlerista ja odottamaan Weseliuksen seuraavaa.

Koko Hubara – Ruskeat tytöt

Tästä kirjasta on ensimmäisenä sanottava, että se on äärimmäisen tärkeä. Toisena, että sitä ei ole kirjoitettu minua tai minun arvosteluani varten. Ruskeat tytöt on Suomen ensimmäinen POC-media, ja Hubara kirjoitti Ruskeat tytöt –esseekokoelman ruskeille suomalaistytöille. Osaan tarkastella kokoelmaa lähinnä sen yhteiskunnallisen tärkeyden ja representaation näkökulmasta, mutta se myös liikutti minua. Parhaita hetkiä kirjassa olivat Hubaran henkilökohtaiset tunne-esseet kahden kulttuurin välissä ja välillä elämisestä, kuten ’30 faktaa Jemenistä’, ’Kaddish syntyneelle lapselle’ ja ’Kun jokin ei täsmää (tikun olam)’, ja niitä olisin mielelläni lukenut kokonaisen kirjallisen verran.

Mia Kankimäki – Naiset joita ajattelen öisin

Rakastin Kankimäen vaivatonta ja rentoa mutta samalla tarkkaa ja huolellista kirjoitustyyliä. Rakastin listoja ja täysin triviaaleja, päiväkirjamaisia, henkilökohtaisia huomioita, sellaisia, joista yleensä ajateltaisi ei ketään tuollainen kiinnosta, ei tämä ole tarpeeksi tärkeää tullakseen julkaistuksi. Rakastin sitä, että kirja kertoi rohkeista, muottiin sopimattomista, oudoista, lujapäisistä, itsenäisistä naisista.

Kipuilin sitä, että valkoisten naisten joukkoon mahtui vain yksi rodullistettu nainen, ja sukupuolta lukuun ottamatta valtarakenteet ja etuoikeudet jäivät lähes täysin käsittelemättä ja ymmärtämättä. Ilmastoahdistuksissani kipuilin myös kirjan kertojan holtitonta lentelyä ratkaisuna henkilökohtaisiin kriiseihin. Kipuilen sitä, että ongelmallisuudestaan ja puutteistaan huolimatta pidin tästä kirjasta valtavasti.

Sisko Savonlahti – Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu

Tykkään sipseistä ja pedantista dipin sekoittelusta. Kovin paljon muuta en saanut sipsikirjasta irti. Tajusin muuten sipsit kirjan kannessa vasta paljon myöhemmin. Luin kirjan yhden hikisen ja laiskan kesäpäivän aikana ja unohdin sen melkein heti. Muutamia oivaltavia hetkiä lukuun ottamatta kirjasta jäi kovin tekemällä tehty ja teennäinen fiilis. Savonlahtea ei ehkä auttanut, että elin Mia Kankimäen kanssa vielä vaaleanpunaisia alkuihastuksen aikoja.

Tekemällä tehty ja teennäinen taitaa olla pitkälti sama asia?

Maria Veitola – Veitola

Sanotaan nyt ruman rehellisesti, että pidin Maria Veitolaa saatanan ärsyttävänä ennen tämän kirjan lukemista. Muodostin käsitykseni vuoden 2009 Flow’ssa, jossa Maria oli juontajana, ja tapani mukaan pidin siitä kiinni tiukasti kaikki nämä vuodet. Maria!, Enbuske, Veitola & Salminen ja Tähdet, tähdet –tuomarointi eivät yhtään nostaneet Veitolan pisteitä mun kirjoissani. Tartuin kirjaan vahvasti ennakkoasenteellisena yksinmatkallani Berliiniin.

Kävikin niin, että pidin Veitolasta paperilla. Hän kirjoittaa rehellisesti ja itsekriittisesti, viisaasti ja välillä ärsyttävästi. Veitolan ja itseni seura, parveke Friedrichshainin kattojen yllä ja kylmä olut osoittautuivat kovin toimivaksi yhdistelmäksi. Veitola sanoi kirjassaan asioita naiseudesta, ystävyydestä, parisuhteista ja äitiydestä, joita en ollut kuullut kenenkään sanovan aikaisemmin, ja yllättäen Veitolan sanat osoittautuivat itselleni todella tärkeiksi. Kirjan luettuani olen tehnyt nöyrästi ja varovasti henkilökohtaista matkaa Maria-faniksi.

Mia Kankimäki – Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin

Luin Kankimäet väärässä järjestyksessä, ja esikoinen ei osunut yhtä tarkasti hermoon kuin seuraajansa. Toisin kuin Kankimäki, monet läheiset ystäväni ja varmaan moni teistäkin, en tunne mitään erityistä vetoa Japaniin ja japanilaiseen kulttuuriin. Siksi Asioita oli itselleni vähän työläs. Naisissa ihastuttaneet ja vihastuttaneet asiat ihastuttivat ja vihastuttivat Asioissakin. Suljin kirjan kannet jälleen ristiriitaisissa fiiliksissä. Toivon, että seuraavaksi saisin lukea, kun Kankimäki kirjoittaa kiinnostavista naisista yhtä kauniisti, mutta itsekriittisemmin ja ilman kulttuurisen omimisen kanssa flirttailua ja holtitonta lentelyä.

Henriikka Rönkkönen – Mielikuvituspoikaystävä ja muita sinkkuelämän perusasioita

Mielikuvituspoikaystävä palautti minut todellisuuteen ja muistutti, että se, että kirjan on kirjoittanut nainen, ei ole tae mistään. Odotukset eivät todellakaan olleet korkealla Rönkkösen suhteen – halusin vain lukea jonkun perinteisen kesähöhhön, ja järkevänä pitämäni ihmiset olivat omien sanojensa mukaan ihan pitäneet tästä kirjasta. Itse en voi suositella kirjaa yhtään kenellekään.

Kirjan alussa kyllä ilahduin huomattuani, että se edustaa Bridesmaids-aikakautta, jona naiset puhuvat rumia ja tuottavat ruumiineritteitä. Taisin ihan naurahtaakin muutamalle pissakakkajutulle. Rönkkösen tarkoitushakuinen ”roisius” alkoi kuitenkin tökkiä aika nopeasti, eikä se istunut lainkaan yhteen Rönkkösen kovin kuluneiden rakkauspohdintojen kanssa. Ihan kuin kirja olisi kirjoitettu aikana, jona Sinkkuelämää oli vielä jotain uutta, oivaltavaa ja ok.

Genrejensä puolesta kirjat eivät voisi olla kovin paljon kauempana toisistaan, mutta löysin paljon yhtymäkohtia Mielikuvituspoikaystävästä ja Miehistä ilman naisia. Molempien kertojilla on pakkomielle peniksiin, molemmat toistavat stereotypisiä ja seksistisiä naisrepresentaatioita, ja pönkittävät heteronormia (vaikka oli Rönkkösellä se yksi väsynyt lesboseksiyritelmä). Murakami sentään osaa kirjoittaa, Rönkkösen meriitit jäävät lähinnä siihen ”roisiuteen”. On muuten todella paljon vaikeampi kritisoida suomalaisen naisen kirjoittamaa esikoista kuin japanilaisen, useita bestsellereitä kirjoittaneen miehen kirjaa.

Minna Rytisalo – Rouva C

Rouva C oli toinen tämän vuoden suosikeistani. Rytisalo käyttää taitavasti kieltä, ja edellinen Lempikin oli todella kaunis, mutta sen runollisuus oli itselleni liikaa. Rouva C:n vähän suoraviivaisempi kerronta, Minna Canth, Jyväskylä, naisten oikeudet ja Suomen ensimmäisen opettajaseminaarin alkuhetket voittivat minut puolelleen jo ensimmäisistä luvuista lähtien. Kirja sai minut ikävöimään kotikaupunkiani, vaikka Minna C eli siellä yli 200 vuotta ennen minua, ja monet kadut ovat vaihtaneet nimeään. Kirja sai minut myös muistelemaan kaiholla yliopistoa ja opettajan työtä, vaikka molemmat ovat muuttaneet täysin muotoaan Minna C:n ja minun aikani välillä, ja hyvä niin.

Toni Morrison – The Bluest Eye

Toni Morrison kuoli tämän vuoden elokuussa, ja itkin luettuani uutisen. Morrison on minulle oudolla tavalla todella tärkeä, vaikka en kovin montaa hänen teostaan olekaan lukenut. Luin gradua kirjoittaessani Morrisonista paljon, ja tiedän miten tärkeitä Morrisonin teokset ovat olleet ja tulevat olemaan rodullistetuille naisille ja naisten kirjoittamalle kirjallisuudelle.

The Bluest Eye oli kaunis, musertava ja vaikea, enkä voi väittää ymmärtäneeni sitä täysin. Luen yleensä mieluiten suomeksi, mutta tietyt kirjat haluan lukea ensisijaisesti alkuperäiskielellä, jos se on kieli jota osaan. Yhdysvaltojen mustien naisten kieli on niin erityislaatuista ja kulttuurispesifiä, että en usko, että taitavinkaan suomentaja onnistuu täysin sen kääntämisessä – ehkä vähiten kääntäjä Seppo Loponen vuonna 1994. The Bluest Eye vaatii ehkä useamman lukukerran, mutta voi olla, että minulta jää paljon ymmärtämättä senkin jälkeen.

Minja Koskela – Ennen kaikkea feministi

Ennen kaikkea feministi ei tarjonnut minulle hirveästi mitään uutta feminismistä, mutta luin sen todella mielelläni alusta loppuun ja huomasin jatkuvasti nyökytteleväni kirjalle. Koskela onnistuu käsittelemään feministisiä teemoja ja neljännen aallon feminismiä uskomattoman laajasti ja yksityiskohtaisesti alle kahdessasadassa sivussa. Vuonna 2016 kaikille suomalaisille yhdeksäsluokkalaisille jaettiin Chimamanda Ngozi Adichien Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä, mikä oli tekona huikea, mutta kirjavalinta ei ollut paras mahdollinen. Toivoisin, että ihan kaikille suomalaisille jaettaisi nyt Ennen kaikkea feministi.

Kim Thúy – Ru

Kanadanvietnamilaisen Kim Thúyn Ru oli tämän vuoden kaunein kirja. Se opetti minulle uutta vietnamilaisesta kulttuurista, pieniä yksityiskohtia, joihin olen törmännyt poikaystävän perheen kanssa, mutta joita en ole ymmärtänyt tai joihin en ole oikein osannut kiinnittää huomiota. Sain lukea venepakolaisten tarinoita, sellaisia, joita poikaystäväni perhe ei ole halunnut tai osannut kertoa. Olisin halunnut kovasti kysyä heiltä, jakoivatko he kirjassa kuvatut kokemukset. Halusin myös oppia tekemään vietnamilaista ruokaa ja ostaa heti lentoliput Saigoniin välittämättä hinnasta tai päästöistä. Sen sijaan päätin ilmoittautua vietnamin kielen alkeiskurssille.

Aino Vähäpesola – Onnenkissa

Ennen kirjan lukemista en ajatellut, että Vähäpesola onnistuisi puhutelemaan minua ehkä eniten kaikista tänä vuonna lukemistani kirjoista – päinvastoin. Kirjoitin lukiossa tutkielman Edith Södergranista, josta Vähäpesola kirjoittaa niin Onnenkissassa kuin gradussaan. En ole koskaan oppinut lukemaan runoja tai pitämään niistä, mutta Södergranista ja Vähäpesolan analyysistä viehätyin. Vähäpesolan (tai no, Onnenkissan kertojan) tavoin minäkin jouduin selittämään feminististä tieteenteoriaa omassa graduseminaarissani ja minunkaan poikaystäväni ei osaa riidellä. Moni kohta Onnenkissassa olisi voinut olla kirjoittamani, jos olisin taitava kirjoittaja, pitäisin kissoista, harrastaisin joogaa ja olisin pieni ja söpö 24-vuotias. Onnenkissa tuntui monella tapaa osuvan maaliin siinä, mitä Mielikuvituspoikaystävä ja sipsikirja tavoittelivat kuitenkaan osumatta.

Olen nauttinut valtavasti tästä ainakin itselleni uudesta tavasta yhdistää autobiografista, biografista ja tietokirjallista tekstiä kaunokirjallisuudessa. Se horjuttaa rajaa todellisen ja kuvitellun, objektiivisen ja subjektiivisen, korkean ja muun kirjallisuuden välillä. Siinä on jotain voimakkaan feminististä ja sääntöjä rikkovaa, ja ehkä siksi olen ollut niin inspiroitunut tänä vuonna lukemistani kirjoista. Tänä vuonna lukemani kirjat ovat linkittyneet toisiinsa tavalla, jota en osaa sanallistaa, mutta monta kertaa näiden kirjojen parissa olen kokenut hetkiä, joissa olen ajatellut, että juurihan Mia kirjoitti tästä ihan samasta asiasta eri sanoilla tai tuntevatkohan Minja ja Aino toisensa, ovatkohan he lukeneet toistensa kirjat. Tässä kaikessa on jotain todella kutkuttavaa.

Aloitan ensi vuosikymmenen samalla kirjalla, jolla lopetan tämän. Sen jatkuvuus tuntuu lohdulliselta. Tulevana vuosikymmenenä en aio tuhlata aikaa kirjoihin, jotka luen vain päästäkseni niistä eroon. Ehkä en lue pelkkiä naisia, mutta haluan jatkossakin lukea tarinoita, joista saan tarrattua kiinni, joista löydän itseni, jotka saavat minut ajattelemaan ja kyseenalaistamaan, muuttumaan, itkemään ja kaipaamaan.