Jaan päiväkirjamerkintöjä Berliinistä. Lue ensimmäinen osa täältä ja toinen osa täältä.
//
18.7.2019 Neukölln
Neukölln on kiinnostava. Keskiluokkaiset, tyylikkäät, nuoret berliiniläiset sullottu samaan kaupunginosaan maahanmuuttajaperheiden kanssa. Kadun varressa on vuorotellen turkkilainen ruokakauppa, skandinaavinen muotikahvila, musliminaisten huivikauppa ja sudanilainen katuruokaravintola. Pitkään tänne ei haluttu tulla, koska täällä oli liikaa turkkilaisia, ja nyt tänne haluaa kaikki. En voi mitään sille, että mietin ennakkoluuloisesti, miten näillä kaikilla maahanmuuttajilla on edelleen varaa asua täällä. Voihan ne olla vaikka kuinka rikkaita. Toisaalta tuskin.
//
Viihdyn täällä. Täällä elämä tuntuu enemmän oikealta elämältä ja vähemmän lomalta.
18.7.2019 Populus Coffee, Neukölln
Tästä tulisi lempikahvilani, ellen asuisi yli tuhannen kilometrin päässä. En osaa selittää miksi, mutta tämä tuntuu turvalliselta ja inspiroivalta. Voisin kirjoittaa täällä toisen gradun tai vaikka kirjan. Tai jos joskus alkaisin taas piirtää, se tapahtuisi täällä. Täällä olen mieluummin yksin kuin yhdessä.
Opin jonkin aikaa sitten, että aina kannattaa kysyä suosituksia työntekijöiltä. Kahvi on Suomen hinnoissa mutta taivaallista. Istun takanurkkaan, maistelen kahviani lumoutuneena ja hymyilen typerästi.
Kahvilan seinillä on kauniita valokuvia ilmeisesti kahvin viljelijöistä ja maailmaa parantavia tekstejä, joita en viitsi nyt lukea. 16-vuotiaana olisin ahminut ne kaikki ja tuntenut joka sanalla itseni vähän paremmaksi ihmiseksi. Ehkä juuri siksi osaan päätellä lukemattakin, että niissä kerrotaan työntekijöiden paremmista työoloista, ja siitä, miten työntekijöiden lapset pääsevät kouluun, ja naisia koulutetaan ja tuetaan elämässä eteenpäin, koska naiset ja lapset ovat kaikken vahingoittuvimmassa asemassa kehittyvissä maissa, joissa kahvi viljellään. Ja ilmastonmuutoksen myötä meillä ei ole kohta enää kahvia, jos jatkamme samaan malliin. Tiedän nämä jutut jo. Voin siis keskittyä siemailemaan ihanaa kahviani, joka valitettavasti loppuu ihan juuri. Nyt.
Kahvikupin pohjalla, kahvilan logon alla lukee ’kippis’, ja hymyilen vielä typerämmin. Kahvi on hyvää ja eettistä, ja aion viedä sitä kotiin.
18.7.2019 N-köln, ympäriinsä
Välillä se tuttu tunne viiden vuoden takaa iskee: asuisinpa täällä oikeasti. Täällä on enemmän värejä, minussa on täällä enemmän värejä (kirjaimellisesti, mieti nyt sitä oranssinpunaista paitaa). Täällä on ok napata matkakalja kaikille matkoille ja kaikkina aikoina, ei pelkästään matkalla baariin pimeän tultua. Berliiniläiset sanovat asioita ääneen ja ripustavat protestilakanoita asuntojensa ikkunoista ja parvekkeilta. Kadulta saattaa yhtenä päivänä löytyä kattila ja rullaluistimet ja seuraavana päivänä lappu ”kiitos kattilasta, mutta rullaluistimia en tarvitse”. Täällä ihmiset osoittavat mieltään ja keräävät adresseja häätötuomion saaneen Spätin puolesta ja päivystävät sen edessä yötä päivää. Kuinkahan monta nimeä Stålarminkadun R-kioskin häätötuomio keräisi?
Suomi on niin vaisu.
Sitten muistan, miten inhosin saksalaista tapaa hoitaa asiat, kaikki ne saatanan leimat ja paperit ja in Deutschland sprechen wir deutsch ja miten en oikeastaan enää jaksaisi sitä, kun Berliinissä mikään ei oikein toimi kuten luulisi. En jaksa bailata sunnuntaisin, enkä olla järin siisti tyyppi. Pidän siitä, että netissä lukevat aukioloajat pitävät paikkansa ja talonyhtiössä tapahtuvista vesikatkoista ilmoitetaan vähintään kaksi päivää etukäteen. Minusta on tullut liian mukavuudenhaluinen oikeasti asuakseni Berliinissä, mutta voisin minä muutaman kuukauden tätä ottaa.
Tänään ilahduttaneita asioita:
– graffiti, jossa lukee JAROSLAV HAT ZWEI KARTOFFELN (jaroslavilla on kaksi perunaa)
– hymyilevät vastaantulijat, erityisesti se yksi setäoletettu (miksi en vain kirjoita henkilö tai ihminen? no siksi, että mun päässäni tilanne oli sympaattisempi, koska hän oli vähän jörön näköinen setäolettettu, ja jörön näköiset setäoletetut hymyilevät mun mielikuvissa paljon harvemmin vastaantulijoille kuin muut). hän tuli toista katua ja minä toista, ja meillä oli kolme sekuntia kestäneet treffit roskakorilla.
– zum mitnehmen! koitin kolme päivää muistaa, miten saksaksi sanotaan ’ottaa mukaan’. se se on.
– kippis
