Sain ihania odottamattomia, mutta toivottuja uutisia muutama päivä sitten.
Ensimmäinen reaktioni oli kevyt ilahtunut olo. ”Ai, oho, onpa mukavaa.” Sitten epäusko. Sitten ehkä seuraavana päivänä tai siitä seuraavana tuli vihdoin tunnekuohu, monestakin eri syystä. Siksi, että olen hirvittävän ylpeä itsestäni, mutta myös siksi, että kaikki tulee muuttumaan. Onnen tunne on outo, se on riemun ja pelon rajamailla ja siinä paikassa tunteet on valtavia.
Joten minä kuljen kaupungissa ja kaikki tuntuu välillä niin hyvältä, etten uskalla tehdä mitään, etten vain muuttaisi mitään. Se tunne, kun näkee niin kauniin maiseman, ettei uskalla räpäyttää, ettei menettäisi hetkeäkään, tai kun on nähnyt unta, jota ei meinaa uskaltaa muistella, ettei sen jättämä tunne katoaisi. Olen täynnä siitä tiedosta, että juuri nyt, tällä hetkellä, kaikki on minussa läsnä ja tulevaisuus pakollinen riski, jonka joudun ottamaan. Se voi olla täydellisempi, mutta toisaalta se voi olla myös epätäydellinen — kuten se usein on. Ja sitten aalto taas vetäytyy ja palaa takaisin, epätäydellinen vaihtuu taas lähes sietämättömään hyvään ja onnellisuuteen.
Olen tuntenut jotain sellaista, epätäydellistä, epätyydyttävää, hetken aikaa. Se ei ole mitään vakavaa, sillä kaikkihan on päällisin puolin hyvin, mutta olemistani on peittänyt tietynlainen tuskaiselta tuntuva päämäärättömyys.
Paikkani on ollut eksyksissä, se mitä tahdon ja mihin olen menossa. Olen yhtä aikaa kaivannut aikaa, joka tulee olemaan vielä tasaisempi, jossa tulen olemaan entistä valmiimpi, ja sen rinnalla kuitenkin toista, jossa olin ennen. Nukkumattomia juhlittuja öitä, joista ei muista muuta kuin seikkailun tunteen. Paniikin hukassaolosta on unohtanut, ja kaiken pystyy nyt muistamaan huumaavana viettelevänä vapautena ja vastuuttomuutena.
Ehkä nyt, kun olen yhdessä elämäni selvistä taitekohdista, osaan vihdoin pysähtyä siihen, mikä tässä hetkessä on ainutlaatuista ja hyvää. Seize the moment, sanovat. Osaan sen, aina lopun edessä.
Siksi kaikki tuntuukin kuin tahtoisi pysäyttää ajan. Haluaisin olla tässä vielä hetken pidempään, kun minulla on yhtä aikaa olemassa tämän hetken asiat ja tulevaisuus.
Tällä hetkellä veden pinta on tyyni mutta vesi ei koskaan pysy sellaisena jos sitä pitkin tahtoo eteenpäin.
Joten mennään sinne. Ja kuohukoon jos niin on.
