
Hei, olemme palanneet ja meillä on uusi ilme ja päivitetty sivusto!
Julia oppi taas uusia asioita koodaamisesta (kiitos tuhannesti avusta, Nea!) ja Sara teki meistä uudet ihanat muotokuvat, jotka löydät täältä.
Alkuvuosi on ollut poikkeuksellisen raskas ja kuormittava kaikille, mutta erityisesti naisille ja vähemmistöille, kun koronan päälle on täytynyt käydä taistelua kaiken maailman naisvihaa, rasismia ja syrjintää vastaan. Tämä vuosi on ollut myös meistä monelle haastava, ja pieni huilitauko on ollut paikallaan. Nyt ajattelimme kuitenkin, että tilanne vaatii lisää lempeyttä ja lämpöä, ja täällä ollaan taas!
Ehkä huomaatte, että meitä näkyy kuvassa vain viisi. Jenna päätti pitää pientä taukoa ja palaa keskuuteemme sopivampana elämän hetkenä. Lähetämme Missoulaan paljon rakkaita terveisiä ja halauksia.
Vaikka kuulemme tätä kyllästymiseen asti kaikista tuuteista, sanomme mekin, että koitetaan jaksaa ja todella tarkoitamme sitä. Ja hei, nyt on kevät ja huomenna siirrytään jo kesäaikaan! Valo ja lämpö tekevät kaikesta niin paljon helpompaa.
Levätään ja ollaan lempeitä itsellemme ja F:n sanoin ittemme puolella.
Lempein terveisin,
Sara, Roosa, Noora, Susa ja Julia
Ujon keväisen ilta-auringon säteinen tervehdys teille!
Hieman melankolisen päivän jälkeen sain vienon hymyn huulilleni nähdessäni, että louna on palannut kauniin uuden ulkomuotonsa kanssa takaisin. Tuli tunne, että nyt kyllä täytyy kirjoittaa teille ja kiittää tämän lempeän ja rohkean kollektiivin olemassaolosta. Kuinka paljon vahvoja tunteita, itkua ja naurua, puhututtavia ajatuksia, kauniita sanoja, lohtua ja valtavaa inspiraatiota olettekin antaneet.
Tällaisen tilanteen aikana lounan leudot tuulet ovat antaneet sellaisen mummon rakkauden täyteisen halauksen joka tuulahduksella, että on voinut tuntea olonsa hetken inhimillisemmäksi.
Ihanaa kun ootte, ja teette tätä.
Mä lähetän täältä lämpöisen tuulahduksen mukana lempeät voimarutistukset ja paljon jaksamista teille. Ootte huippuja!
No voi että, miten ison hymyn sait meidän kaikkien huulille tällä kommentilla! Kiitos <3 Etenkin itse velloin eilen vähän tummemmissa syvemmissä vesissä, mutta mummon rakkaudentäyteinen halaus palautti sieltä takaisin lämpöön ja maailmaan. Kiitos, että kommentoit ja kiitos, että luet! Rutistukset ja suukot meiltä kaikilta lounalaisilta, ja ihanaa kevättä sinulle!