Vuosikymmen oli pitkä ja ehti näyttää erilaisia asioita. Kaupunkeja, ihmisiä, tunteita, koteja, toiset parempia kuin toiset, niin kuin asioilla on tapana, olla hyviä ja huonoja vuorotellen. Kipeitä ja parantavia.
Tapahtui todella paljon kaunista.
Tapasin ihmisiä, hämmästyttäviä, syviä ja kauniita ihmisiä. Osa heistä sellaisia, jotka olen joutunut menettämään, mutta joiden jättämät tunteet asuvat minussa yhä ja tekevät minusta erilaisen ihmisen. Paremman.
Tapahtui myös todella paljon sellaista, jota en koskaan olisi valmis toistamaan uudelleen. Rumia tapahtumia, joiden ainoa perintö on mahdollisuus sanoa siitä kaikesta: selviydyin.
Kasvoin ja opin tällä vuosikymmenellä paljon ja muutaman niistä asioista tahdon nyt jakaa tässä kynnyksellä, jossa vanha on menossa ja uusi vasta tulossa, kaikki mahdollista. Joten: muutama asia, jonka tämä vuosikymmen opetti minulle rakkaudesta.
Olen oppinut, että tärkeää on olla rehellinen, aina. Valheilla on jälkensä, jotka voi välillä saada katoamaan olemattomiin, mutta ne ovat silti olemassa silloinkin, kun niihin ei voi löytää takaisin. On helpompaa elää, kun ei pelkää jäävänsä kiinni. On oikeampaa elää, kun tietää, mikä on totta.
Raadollinen rehellisyys ei ole aina kivaa, mutta on välttämätöntä sytyttää huoneeseen niin kirkkaat valot, että näkee kaiken lian lattialla ja seinissä, muuten sitä ei voi pestä pois. Tähän asti olen viettänyt aikaa rakkauteni huoneissa pimeässä tai vähintään silmät kiinni, haluttomana näkemään. Mutta rakkaus vaatii, että katsoo silloinkin, kun maisema ei ole se, jonka tahtoisi nähdä.
Ja jotta voi olla rehellinen muille, täytyy olla ensin rehellinen itselleen. En ole itse varma, kumpi niistä on vaikeampaa. Opettelen yhä molempia. Valheet tulevat välillä vieläkin totuuksia helpommin. Osin myös siksi, että niiden saattaa virheellisesti kuvitella olevan totta.
Olen myös oppinut, että ihmiset eivät osaa lukea ajatuksia silloinkaan, kun itse kuvittelee olevansa ilmiselvä. Jos tuntee, on pakko sanoa ääneen, ja jos puhuu ääneen, on myös varmistuttava, että puhuu toisen kanssa samaa kieltä, että sanat tarkoittavat samaa asiaa. On mahdoton puhua samasta väristä, jos toinen siitä puhuessaan tarkoittaa punaista ja toinen sinistä. Mitä tarkoitan, kun puhun mustasukkaisuudesta? Tai kateudesta? Mistä joku muu puhuu, kun hän puhuu niistä?
Kun puhumme rakkaudesta, mistä me todella puhumme?
Joten olen opetellut puhumaan samaa kieltä, selittämään sanojeni merkityksiä.
Ja kuuntelemaan silloin kun minulle puhutaan toisella kielellä, jota vielä en ymmärrä, mutta jota tahdon oppia puhumaan.
Ihanaa lähestyvää uutta vuotta, vuosikymmentä. Toivottavasti se tulee lempeänä.