Väreistä

Pesen käteni laventelisaippualla, levitän kaikkiin raajoihini saunan tai suihkun jälkeen laventelintuoksuista kosteusvoidetta ja sivelen ärtyneisiin kainaloihin laventelisalvaa (omatekemä deodoranttini sisältää ruokasoodaa ja välillä se on vähän liikaa kainalokuopille). Käytin pitkään myös laventelivettä kasvoille, mutta vaihdoin sen jokin aika sitten ruusuveteen vaihtelun vuoksi.

Joskus en pitänyt laventelista tuoksuna, nykyään rakastan sitä. Joskus en myöskään pitänyt laventelista värinä, tällä hetkellä verhoan itseni sillä, jos suinkin mahdollista.

Ajattelen usein sitä meemiä, jossa sanotaan laventelin lievittävän stressiä ja kuvassa henkilö on peittänyt itsensä laventelin kukilla. Tästä on myös versio, jossa impataan laventelipeltoa kuten huumeita. En koe olevani mitenkään erityisen stressaantunut, mutta väsynyt ja hieman levoton kyllä useinkin. Ehkä laventeli-innostus liittyy siihen, tai sitten ei.

Ajattelen, että elämässäni on erilaisia värikausia, jolloin jokin tietty väri vetää puoleensa ja haluan ympäröidä itseni ja elinympäristöni sillä. Esiteininä halusin maalata huoneeni seinät vaaleansinisellä ja työpöytäni kirkkaan taivaansinisellä (pöytä on edelleen sen värinen, vaikka olen monesti harkinnut sen uudelleen maalaamista), vaatteisiin valitsin eri sinisen sävyjä.

Noin 16-vuotiaana oli selkeä punainen kausi, myös ensimmäiset silmälasikehykseni olivat kirkkaanpunaiset. Jossain kohti, ehkä yliopiston alussa, leijonankeltainen oli kova juttu. Sinappiin vivahtava anorakkini on edelleen ahkerassa käytössä. Teininä vihasin vaaleanpunaista ja pinkkiä varmaankin sisäistetyn naisvihan takia, mutta sittemmin olen alkanut pitämään siitä. Ennen nykyistä liilaa kautta olikin vaaleanpunaisen aikakausi.

Koitin muistella, mistä ja milloin liila kauteni alkoi, mutten pysty paikantamaan alkupistettä. Yksi mahdollisuus on Göteborgista kirpparilta ostettu silkkinen aamutakki. Siitäkin on jo kolmisen vuotta aikaa. Vai alkoiko se jo aiemmin, vaaleanvioletista kynsilakasta?

Tuntuu, että kaikki värikausieni värit ovat sellaisia, joita olen jossain vaiheessa elämää ensin syvästi inhonnut, ennen kuin niistä on tullut lemppareita. Myös kaikki violetin sävyt ovat joskus olleet inhokkilistallani.

Saan suurta mielihyvää yhteensopivista väreistä ja väreistä ylipäänsä, pukeutuessani kokomustaan olo on hieman epämukava. Toisinaan sekin on toki paikallaan; omistan yhden neulemekon, jota kutsun mustaksi makkaraksi ja jonka puen, jos haluan olla mahdollisimman huomaamaton ja anonyymi. Suurta hupiani on bongailla kivan värisiä taloja, tällä hetkellä etenkin puutalot, joissa on käytetty saman värin kahta eri vahvuusastetta (esim. vaalea ja tumma sininen), miellyttävät silmää.

Värikauteni eivät ole selvärajaisia ja ne saattavat elää hieman päällekäinkin. Nyt huomaan liilan ohella suosivani erilaisia vihreitä, etenkin mintun-, salvian- ja metsänvihreää. Nykyiseen kotiini kulkeutuneet ruokapöytä ja tuolit on maalattu minttuun taittuvalla vihreällä. Pöydän ylle ripustetut minttuisat pitsiverhot ovat kulkeneet mukanani nyt jo kolmanteen asuntoon. Hetki sitten aloittamani elämäni ensimmäinen ryijyteos tulee olemaan enimmäkseen juurikin mintunvihreä.

Jos olisin kuvataiteilija, värikaudet näkyisivät satavarmasti töissäni. Vitsailen säännöllisesti, että varmaan vanhempana olen sellainen eksentrinen ilmestys, joka pukeutuu yhteen ja samaan väriin päästä varpaisiin, hiuksia myöten. Ehkä oranssiin, sillä sitä juuri nyt hieman vierastan.