Mulla joulu ei liity kristinuskoon sen enempää, kuin mitä nyt peruskoulussa altistui erilaisille virsille ja evankeliumille tahtomattaankin. Suomessa kasvaneena se on mulle enemmänkin tapakulttuuria, onhan joulua käsittääkseni vietetty näillä seuduilla jo ennen kuin kristityt kaappasivat sen itselleen. Suurimman osan elämäni jouluista olen viettänyt Keski-Suomessa lapsuudenkodissani, ja niihin ovat kuuluneet niin riisipuurot kuin kuusen koristelutkin. Lapsuuden jouluissa ei ollut muuta vikaa, kuin aattoyönä koko talon vallannut kinkun paistoon liittyvä kuvottava löyhkä. Muistakaan perinteisistä jouluruuista en ole oikein perustanut, onneksi meidän perheessä jokainen sai toivoa joulupöytään mitä halusi (itsehän toivoin aina makaronilaatikkoa ja pakasteherneitä; selvä laman lapsi).
Yhden hauskimmista jouluistani vietin yliopistovaihdossa Montrealissa lähes kymmenen vuotta sitten, kun kokoonnuimme toistakymmentä toisillemme enemmän tai vähemmän tuttua ja tuntematonta kreikkalaisen ystävämme luokse. Hän asui kalliilla asuinalueella isossa lukaalissa, jonka omisti rikas homopariskunta. Ystävämme hoiti paljon matkustelevan pariskunnan kissoja, joten en ole satavarma, maksoiko hän vuokraakaan. Jokainen juhlavieras valmisti jotain ruokaa yhteiseen pöytään ja useimmat taisivat tuoda jotain, mitä oli tyypillistä syödä omassa perheessä tai kulttuurissa joulun aikaan. Rauhallinen, hiljentymisen joulu oli siitä illasta kaukana, vaan ne olivat vain rehellisesti hyvät bileet.
Nyt aikuisiällä mulle ei ole vielä oikein muodostunut mitään jouluperinteitä, enkä oikein osaa päättää, onko joulu mulle tärkeä juhla vai ei. Turha kulutus, stressaaminen ja asioiden tekeminen vain, koska “pitää” kiinnostaa ei niin yhtään, mutta toisaalta tykkään laittaa kotia, väkertää asioita ja leipoa. Viime vuodet onkin mennyt sen tunnustelussa, millaista joulua haluan viettää, jos siis haluan ollenkaan. Vielä jokunen vuosi sitten tuntui, että halusin aktiivisesti vastustaa kaikkea jouluista, mutta nyt olen sallinut itseni myös innostua esimerkiksi havukranssien askartelusta, mehiläisvahakynttilöiden rullailusta ja joulukalenterin luukkujen avaamisesta. Tähän saattaa syynä olla myös hiljattainen maaseudulle muutto (tästä lisää joskus toiste!) ja se, että lähes satavuotias talo ja sen miljöö oikein kutsuvat kaikkeen puuhasteluun. Olen aiemmin pitänyt sisäkuusia turhina, mutta nyt kaadoin marjapensaan kylkeen kasvaneen pikkukuusen, asetin sen leivinuunin päälle ja koristelin kuivatuilla kukilla, appelsiinirenkailla ja kanelitangoilla. Kai maailmassa on hölmömpiäkin asioita.
Joulun aikoihin asettuvan talvipäivänseisauksen juhliminen kiinnostaa oikeastaan enemmän, kuin lahjojen väkisin keksiminen tai kaiken vuoraaminen kirkkaanpunaisella. Vuoden lyhimmän päivän jälkeen valo alkaa taas hiljalleen lisääntyä, ja siinäpä vasta aihetta juhlaan!
Toivotankin itseni ja koko Lounakollektiivin puolesta lempeää vuodenvaihteen aikaa, miten ikinä päiväsi vietätkään (toivottavasti mahdollisimman paljon leväten ja pötkötellen). Erityisen lämmin halaus kaikille, jotka viettävät nämä päivät tahtomattaan palkkatöissä tai yksin, sekä teille, joille jouluun (tai uuteenvuoteen) liittyy vaikeita muistoja tai tunteita.