Olen kerännyt kesää talteen; kukkien siemeniä parvekkeelta ja lapsuudenkotini pihamaalta, seuraavaa kasvukautta varten. Olen valmistanut likööriä ja hilloa mustikoista ja omenoista, lohduksi loputtoman pimeyden painostaessa. Kuivannut yrttejä; mäkimeiramia, minttua, salviaa, rosmariinia, lipstikkaa. Pakastanut rouskuja, sitruunamelissaa ja muiden keräämiä marjoja.
Haaveilen omasta pihasta, kellarista ja tilavasta pakastimesta. Tällä hetkellä kuitenkin iloitsen viljelypalstasta ja mietin huvittuneena aikaa, jolloin vannoin asuvani vain isoissa kaupungeissa, lähellä kaikkea missä tapahtuu. Ja tietenkin vuokralla, jotta olisi helpompi vaihtaa maisemaa. Niin ne haaveet muuttuvat, ja hyvä niin.
Kävin katsomassa Tove-elokuvan ja tuli heti palava halu järjestää illalliskutsut, joita varten piirtäisi ja lähettäisi kutsukortit ja joissa juotaisiin hienoista, jalallisista liköörilaseista ja tanssittaisiin villisti pienessä tilassa. Tuli myös kummallinen halu uida kylmässä vedessä, voisikin kokeilla talviuintia kerrankin ilman saunaa.
(Elokuvan jälkeen satuimme keltaisten lehtien täyttämällä Telakan terassilla viereiseen pöytään elokuvan ohjaajan ja tämän seurueen kanssa ja kuulin ohimennen, että Tovea taidokkaasti näytellyt Alma Pöysti joutui uimakohtausta varten kuudesti kylmään mereen, helmikuussa.)
Seuraavaksi aion opetella uudestaan neulomaan ja kutoa villapaidan (saakutti soikoon!), tuli siitä miten ruma tahansa. Ja lukea, mutta pelkästään queer-kirjallisuutta (miten se sitten ikinä määritelläänkään). Voin suositella ainakin: Ocean Vuongin romaania On Earth We’re Briefly Gorgeous (englanniksi), Edith Hammarin sarjakuvateosta Homo Line (ruotsiksi) sekä Eeva Turusen novellikokoelmaa Neiti U muistelee niin sanottua ihmissuhdehistoriaansa (suomeksi).
Syksy saa tulla, ja talvikin.
Ehdin/muistin lukea tämän vasta nyt. Tuli kotoisa ja turvallinen olo. Mäkin oon kaivannut kylmään veteen tänä syksynä.
Ihana kuulla <3 Kylmä vesi on kyllä niin kamalaa ja ihanaa samaan aikaan!